Kustavissa maakunnan korkein äänestysinto

0

Kustavilaiset ovat äänestäneet innokkaimmin Varsinais-Suomessa. Kustavin äänestysprosentti nousi kuntavaaleissa 74,8 prosenttiin.
Pienessä kunnassa äänestysprosentti on ollut korkea aikaisemminkin. Viime kuntavaaleissa se oli 74,5 prosenttia.

Kustavin kunnanjohtaja Veijo Katara on erittäin tyytyväinen kunnan korkeaan äänestysprosenttiin.
– Tämä on aitoa demokratiaa ja vaikuttamista.
Äänestysinnosta on tullut Kustavissa kunnanjohtajan erityisen mielenkiinnon kohde, sillä se on usein poikkeuksellisen hyvä.
– Tosin EU-vaaleissa meilläkään ei innostuttu, naurahtaa Katara.
Katara löytää useita syitä kunnan korkeaan äänestysintoon.
– Puolueet ovat valmistautuneet aktiivisesti vaaliin. Täällä on puhuttu paljon kunnan positiiviseen kehittämiseen liittyen, ja se on imaissut myös kuntalaiset mukaansa. Meillä on hyvä taloudellinen tilanne, ja se nähdään positiivisena mahdollisuutena vaikuttaa, analysoi kunnanjohtaja.

Vehmaalta löytyvät maakunnan toiseksi innokkaimmat äänestäjät. Kunnassa äänestysprosentti oli 68,7. Se laski hieman viime kuntavaaleista. Vuonna 2012 Vehmaalla 70,4 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
Vehmaan kanssa lähes tasoissa on Kemiönsaari. Siellä äänestysvilkkaus oli kuntavaaleissa 68,4 prosenttia. Luku oli lähes täsmälleen yhtä korkea vuonna 2012. Silloin 68,7 prosenttia äänioikeutetuista äänesti.
Yli 60 prosentin äänestämisvilkkauteen pääsi useita kuntia Varsinais-Suomessa: Kaarina, Koski, Lieto, Masku, Naantali, Nousiainen, Oripää, Paimio, Parainen, Pyhäranta, Rusko, Sauvo, Somero ja Taivassalo.

Laiskinta äänestäminen oli Raisiossa. Kaupungissa 55,8 prosenttia äänioikeutetuista käytti äänioikeuttaan.
Raisiossa äänestysvilkkaus nousi viime kuntavaaleista. Vuonna 2012 ääntään käytti 54,4 prosenttia äänioikeutetuista.
Koko maassa kuntavaalien äänestysvilkkaus oli 58,8 prosenttia.
Kinnulassa Keski-Suomessa äänestysaktiivisuus oli maan vilkkainta, kertoo Yle. Siellä 82,6 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla.
Kinnula oli aktiivisin myös edellisissä kuntavaaleissa. Heikointa äänestysinto oli Ylen mukaan Kajaanissa. Siellä äänestysprosentti jäi alle viidenkymmenen, 49,3.

KUNTAVAALIEN

ÄÄNESTYSPROSENTIT

VARSINAIS-SUOMESSA

Koko maa

2017: 58,8 %

Aura:

2017: 56,5 %

2012: 62,1 %

Kaarina:

2017: 62,5 %

2012: 61,2 %

Kemiönsaari:

2017: 68,4 %

2012: 68,7 %

Koski:

2017: 62,3 %

2012: 66,4 %

Kustavi:

2017: 74,8 %

2012: 74,5 %

Laitila:

2017: 59,9 %

2012: 59,9 %

Lieto:

2017: 62,0 %

2012: 63,2 %

Loimaa:

2017: 58,4 %

2012: 61,5 %

Marttila:

2017: 59,8 %

2012: 65,7 %

Masku:

2017: 62,6 %

2012: 61,0 %

Mynämäki:

2017: 58,5 %

2012: 59,9 %

Naantali:

2017: 65,7 %

2012: 65,7 %

Nousiainen:

2017: 63,4 %

2012: 64,9 %

Oripää:

2017: 64,4 %

2012: 69,8 %

Paimio:

2017: 62,1 %

2012: 59,6 %

Parainen:

2017: 64,0 %

2012: 64,7 %

Pyhäranta:

2017: 63,0 %

2012: 67,1 %

Pöytyä:

2017: 60,9 %

2012: 61,6 %

Raisio:

2017: 55,8 %

2012: 54,4 %

Rusko:

2017: 65,0 %

2012: 66,5 %

Salo:

2017: 57,9 %

2012: 58,1 %

Sauvo:

2017: 66,4 %

2012: 68,3 %

Somero:

2017: 60,3 %

2012: 65,7 %

Taivassalo:

2017: 63,8 %

2012: 67,3 %

Turku:

2017: 59,0 %

2012: 55,6 %

Uusikaupunki:

2017: 58,3 %

2012: 61,1 %

Vehmaa:

2017: 68,7 %

2012: 70,4 %