Viikon kuvat: Kolme ja puoli volttia altaaseen ja potku puolapuilta

0

Tämän viikon uutisten kuvatarjonta vie altaaseen. Ensin kolme ja puoli volttia sisäänpäin kerien, sitten mitalit kaulassa.

Kuvagalleria esittelee varsinaissuomalaisten sanomalehtien mielenkiintoisimpia kuvia kuluneelta viikolta: kiipeämme puuhun, rakennamme sorsille pesiä ja teemme nukketeatteria.

Pohjoismaiden paras vetää treenejä Salossa. Jouni Kallunki hioo uutta hyppyä Salon uimahallissa. Hypyssä on sisäänpäin kolme ja puoli volttia kerien. Suorituksen taltioi Roope Pelo. Salolaiset uimahyppääjät saavat Suomen parasta valmennusapua, kun Jouni Kallunki vetää salolaisille treenejä. Jouni Kallunkia voi tituleerata tällä hetkellä yksimielisesti Pohjoismaiden parhaaksi uimahyppääjäksi. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

Räväkästi kiusaamista vastaan. Duudsonit Hannu-Pekka ”HP” Parviainen ja Jarno ”Jarppi” Leppälä pitivät tempuilla ja vitseillä ryyditetyn kiusaamisen vastaisen luennon Koskella yläkoulun ja lukion oppilaille. HP jakoi myös äidiltään saamansa elämänohjeen: kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Kuva: Veeti Nurminen, Auranmaan Viikkolehti.

Tästä syntyy solarigrafaa. Antero Kare kiipesi rohkeasti virittämään pyöreää peltipurkkia rautalankojen avulla puuhun. Purkkiin laitetaan mustavalkoinen valoherkkä valokuvapaperi. Kylkeen tehdään mahdollisimman pieni reikä, jotta syvyysalue olisi pitkä. Kyseessä on solarigrafi eli erittäin hitaalla valotuksella kuvattu valokuva. Sen nimi tulee siitä, että kuvassa auringon liikkeet tallentuvat ohuina juovina maisemaan. Tarja Trygg on menetelmän uranuurtaja Suomessa. Linssiä ei ole, eikä myöskään filmiä. Kuva tallentuu hitaasti valokuvapaperille, mutta kuvasta tulee värillinen. Somerolla otetut kuvat tulevat Someron Kivimeijerin kesän näyttelyyn. Kuva: Armas Töykkälä, Somero-lehti.

Satoja polkupyöriä. Turun Ekotorin varastohallissa säilytetään satoja polkupyöriä. Turun Ekotorin kautta kulkee tuhat pyörää vuodessa. Suurin osa niistä päätyy myyntiin. Pyörien korjaajat ovat Ekotorilla työkokeilussa, harjoittelussa tai palkkatukityössä. Markkinointivastaava Tiina Lehtosen mukaan jokainen kunnostettu pyörä koeajetaan ennen myyntiä. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat.

Täältä tulevat loimaalaisuimarit. Muualla Suomessa osataan jo pelätä loimaalaisuimareita. Aleksi Nissilä, Anni Haavisto, Aapo Huhti ja Matias Muurinen putsasivat mitalipöydän talviuinnin SM-kisoissa. Jessi Isomaa (kesk.) oli kisojen nuorin uimari. – Kun lapselle antaa uimataidon, se on melkein kuin henkivakuutuksen antaisi, sanoo Loimaan Uimaseuran päävalmentaja Marko Isomaa. Kuva: Kiti Salonen, Loimaan Lehti.

Urheilun ilosanomaa. Usain Boltin maailmanennätys sadalla metrillä 9,58. Paimiossa Vistan koululaiset juoksivat yhtä pitkän ajan kukin paikallaan. Paavo Nurmi -koulukiertue kiertää kouluja ja puhuu legendaarisesta Paavo Nurmesta. Tänä vuonna tulee täyteen 120 vuotta Nurmen syntymästä, ja Paavo Nurmen kisoilla on meneillään 60. juhlavuosi. Lisäksi turkulaiselle Paavo Nurmi Legacy -hankkeelle on myönnetty Euroopan kulttuuriperintöpalkinto. Euroopan Unioni ja Europa Nostra myönsivät kulttuuriperintöpalkinnon suurjuoksija Nurmen (1897–1973) henkilöhistorian ja merkityksen vaalimisesta. Palkintoa myöntäessään palkintoraati kiinnitti erityishuomiota siihen, että Nurmen perinnön tunnettavuutta lisätään vierailemalla kouluissa. Kuva: Perttu Hemminki, Kunnallislehti.

Voitto tuli! Perniön urheilijoiden järjestämässä Pikkujätti-turnauksessa oli mukana 40 mikro- ja mini-ikäistä joukkuetta viime viikonloppuna. Turnauksen tuuletuksen tyylinäytteen antavat Salon Vilppaan White-joukkueen Julius Lautiala ja penkillä numero 22 Joonas Jauhojärvi ja numero 19 Otto Iltanen. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

Siira menee sirkukseen. Siiran sirkusmatka on Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen upouusi, maaliskuussa ilmestynyt lasten kuvakirja. Kirjan lisäksi Siira seikkailee kohta nukketeatterissakin. Alma Rajalan ohjaama nukketeatteriesitys Siiran sirkusmatka saa ensi-iltansa pääsiäissunnuntaina Seikkailupuiston Timantti-teatterissa. Kuvassa kukkakärpänen ja nukettaja Anna Nekrassova. Kuva: Marttiina Sairanen, Turun Sanomat.

200 esiintyjän juhlakonsertti. Salon lukion musiikin lehtori Marko Heikura johtaa, kun suurorkesteri ja kuorolaiset harjoittelevat musiikkiluokkien 30-vuotisjuhlakonserttia varten. Salon lukiossa esiintyy suurorkesteri, useita kuoroja ja kokoonpanoja. Kaikkiaan esiintyjiä on 200. Juhlakonsertti järjestetään Salon lukiossaa tiistaina 25.4. kello 17 sekä klo 19. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

Kaupunkiviidakko. Floristiopiskelijat Tytti Kylänpää (vas.) ja Kati Sillsten (oik.) ja opettaja Sari Asikainen heittäytyivät viime keskiviikkona Livian opiskelijoiden rakentaman messuosaston sängylle. Makuuhuoneen teemana oli Urban Jungle (kaupunkiviidakko). Huoneessa näkyvät melkein kaikki vihersisustamisen trendit: riippuvat kasvit ja amppelit, rennot asetelmat ja pistokkaat pullossa. Kuva: Teija Uurinmäki, Kaarina-Lehti.

Yksiöitä sorsille. Valmiiksi sisustetut yksiöt odottavat sorsia Laitilan Kauljärvellä. Sorsanpesiä varten rakennettiin kolmionmuotoinen kehikko, jonka jokaiseen kulmaan tuli yksi pesäpönttö. Kauljärvi-hankkeen vetäjä Kari Laaksonen sisusti valmiin pesäpaikan heinillä. Kuva: Pirkko Varjo, Laitilan Sanomat.

Kun Möttösen Olavi hoitoon tuli. Sinikka Hännikkälän esittämä hoitaja otti vastaan Möttösen Olavia (Tapio Siivonen). Taustalla nykypäivän hoitaja Maiju Karhula. Psykiatristen hoitajien valmistamassa näytelmässä pohdittiin mielenterveystyön muutoksia sadan vuoden aikana. Näytelmä oli tehty Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlavuoden ja Vakka-Suomen Mielenterveysseuran 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Kuva: Päivi Sappinen, Uudenkaupungin Sanomat.

 

 

Viikon kuvat: Kuvia eri puolilta maakuntaa

Julkaisemme perjantaisin verkkosivuillamme koosteen edeltävän viikon kiinnostavimmista kuvista.

Sarja tehdään yhteistyössä yhdeksän eri lehden kanssa: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.