Kosken Kaiku säilytti paikkansa pöytätenniksen mestaruussarjassa

0

HELSINKI, KOSKI. Kosken Kaiku pelaa pöytätenniksen mestaruussarjassa myös tulevalla kaudella. Sarjapaikka sai sinettinsä lauantaina Helsingin Ruskeasuolla, kun Riku Autio, Veikka Flemming ja Alex Naumi sijoittuivat mestaruussarjakarsinnan kakkoseksi oululaisen OPT-86:n jälkeen.

Kaiku kukisti ensimmäisessä ottelussaan PT Espoon 5–0 ja toisessa kamppailussaan hankolaisen HIK:n samoin numeroin. Sarjapaikan jo varmistuttua oululaiset olivat päivän kolmannessa ottelussa parempia lukemin 5–1.

–Ykkösdivisioonasta tulleiden Espoon ja Hangon kanssa ei ollut vaikeuksia, sillä tasoero mestaruussarjan ja ykkösdivisioonan joukkueiden välillä näytti melkoiselta. Oulua vastaan vatsa olikin sitten täynnä ja saaliina oli vain Alexin lohdutuspiste. Mutta pojat tekivät sen mitä pitkin ja hyvä niin, kuului valmentaja Jouni Flemmingin arvio.

Mestaruussarjan nousijajoukkue Kaiku täytti  – ennakkoarvioinneista poiketen – paikkansa mainiosti ja vältti avauskaudellaan suoran putoamisen. Arvokkaaksi suorituksen tekee se, että joukkue oli sarjan nuorin ja koostui kokonaan seuran omista kasvateista.