Pöytyä etsii tuotekehittäjäkoulutuksesta menestyksen avaimia

0
Tuotekehittäjäkoulutuksesta järjestetiin perjantaina infotilaisuus, johon saapui valtuustosalin täydeltä väkeä.
Tuotekehittäjäkoulutuksesta järjestetiin perjantaina infotilaisuus, johon saapui valtuustosalin täydeltä väkeä.

PÖYTYÄ. Pöytyän kunta etsii henkilökunnan koulutuksesta eväitä pärjätä, kun tuleva sote-uudistus ja etenevä digitalisaatio haastavat kuntien perinteiset toimintatavat.

Kunta on aloittamassa yhdessä Tamora Oy:n kanssa tuotekehittäjän erikoisammattikoulutuksen kuluvan vuoden kesäkuussa.

Ryhmään mahtuu kolmisenkymmentä kunnan työntekijää opiskelemaan eri toimialoilta. Opiskelijoista 5–8 voi olla paikallisia yrittäjiä. Opiskelu järjestetään oppisopimuskoulutuksena.

Lisäksi on tarkoitus muodostaa toinen 40 opiskelijan ryhmä, johon tulisi henkilöitä terveyskeskuksesta ja sosiaalipuolelta. Kymmenkunta opiskelijaa voisi olla Aurasta, jos Auran kunta lähtee mukaan hankkeeseen.

Kunnanjohtaja Anu Helin kertoo, että hänellä on Kuusamon-ajoiltaan hyviä kokemuksia tuotekehittäjän koulutusohjelmasta.

Tavoitteena on rakentaa kunnan sisälle verkosto ihmisistä, jotka kehittävät ja uudistavat omaa työtään ja alaansa.

Lue lisää 09.05.2017 lehdestä