Viikon kuvat: Tarkka nenä ja tulevat tubettajat

0

Tällä viikolla etsittiin tarkinta nenää Turussa, kun Suomen vankiloiden erikoishuumekoirat kisasivat Pansion laivastoasemalla huumekätköjen löytämisestä.
Salossa taas jaettiin ihailevia katseita kohti tubettaja-idolia. Paikalla oli Eric Savolainen eli Lakko-nimellä Youtubessa tunnettu nuori mies. Viikon kuvissa on kolmikko, joka toivoo jonain päivänä tienaavansa elantonsa Youtube-videoita tekemällä.

Viikon kuvissa on välähdyksiä kuluneen viikon tapahtumista, uutisista ja tunnelmista eri puolilta Varsinais-Suomea.

 

Valot ja varjot. Vilja Parkkisen In Between -teoskokonaisuudessa käytetään hyväksi muun muassa valoja ja varjoja. Vilja Parkkinen käyttää opinnäytetyössään In Between välineenään muun muassa käsilläseisontatappeja. – Teoskokonaisuuden päähahmo joutuu onnettomuuden jälkeen eräänlaiseen välitilaan. Minä esiinnyn esimerkiksi hänen elämänkellonaan, Parkkinen avaa varjomaailmaa. Grande Finale – Sirkuksen opinnäytetyöfestivaali alkoi perjantaina Taideakatemian Köysiteatterissa Turussa. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

Tubettaja on idoli. Jami Kaasalainen (vas.), Julius Tuomaala ja Anthony Krokberg haaveilevat, että voisivat jonain päivänä tienata elantonsa Youtube-videoita tekemällä, eli tubettamalla. Heillä kaikilla on jo oma Youtube-kanava. Pojat kokoontuivat torstaina kauppakeskus Plazaan Salossa tapaamaan idoliaan, tubettaja Eric Savolaista eli Lakkoa. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

 

Kellohameita ja vanhoja autoja. Ensi viikolla Somerolla siirrytään kuusi vuosikymmentä taaksepäin. Nostalgiaviikon aikana, 22.–28. toukokuuta, on luvassa muun muassa rockia ja rautalankaa, kellohameita ja saumasukkia, vanhoja autoja ja mobilisteja sekä taidetta ja näyttelyitä. Esimerkiksi Nostalgia-ajoissa pääsee kurvailemaan museoliikenteen seassa, tietää kuvassa esiintyvä Riikka Andersson. Kuva: Armas Töykkälä, Somero-lehti.

 

Presidentit patsaiksi. Marttilalainen kansantaiteilija Arto Ali-Eskola tekee 100-vuotiaan Suomen kunniaksi betoniveistokset maamme presidenteistä. Työstämistä odottavat jo kuuden ensimmäisen presidentin patsasaihiot. Loput ”makaavat” vielä savessa. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

Oli kesä, oli mopo. Uusikaupunkilaisen Heidi Klubb-Ylilaurin kotipihassa pörisee ihan ehta pappamopo, jolla on tarkoitus kulkea kesällä muutaman kilometrin työmatkat, ja ihan muuten vaan ajella kesäisen kaupungin katuja. Arviolta 70-luvun alun mopo ei suinkaan ole Heidille uusi ostos, vaan aarre useamman vuoden takaa. Se tuli vastaan vanhempien varastossa.
– Olen aina ollut mopotyttöjä. Teini-iässä päätettiin ystäväni Kristan kanssa, että mopot on saatava, eikä mitä tahansa vehkeitä, vaan kunnon retro-mallit. Tällä samaisella Soliferilla sitä painettiin tuhatta ja sataa pitkin Salon kylänraittia aikoinaan, Heidi Klubb-Ylilauri muistelee huvittuneena. Kuva: Päivi Sappinen, Uudenkaupungin Sanomat.

 

Paras huumenenä? Suomen vankiloiden erikoishuumekoirat kisasivat tiistaina Turussa Pansion laivastoasemalla paremmuudesta. Paikalla oli 12 koirakkoa. Kuvassa labradorinnoutaja Masi ja koiran ohjaaja, vanginvartija Aarno Tikkanen. Kaksipäiväisessä kisassa koirat suorittivat kumpanakin päivänä kaksi rastia, joissa molemmissa oli huumekätköjä yhdestä kuuteen. Koiralla oli 15 minuuttia aikaa suorittaa tehtävä ja löytää kätköt. Kuva: Riitta Salmi, Turun Sanomat.

 

Miljoonas. Loimaalaisen uimahalli Vesihovin aulassa alkoi keskiviikkoiltana soida Miljoona ruusua. Eila Rautanen on paikan miljoonas uimari. Liikunnanohjaaja Jan Hydén onnitteli. – Uimataito on tärkeä. En minä niinkään kuntoilun vuoksi ui, vaan hyvän olon. Uiminen on sellaista lempeää liikuntaa, Rautanen pohti. Kuva: Anu Salo, Loimaan Lehti.

 

Oma parvekesorsa. Turun Varvintorilla viidennen kerroksen parvekkeella syntyi uusi sukupolvi sorsia keskiviikkona ja torstaina. Kuoriutumisen jälkeen Sini Kulmala ja hänen poikansa Niklas Lipponen keräsivät sinne tänne säntäilevät sorsanpoikaset pahvilaatikkoon ja veivät ne Aurajoen rantaan. Emo vei poikaset heti uimaan Aurajokeen. Tämä oli jo seitsemäs vuosi, kun sorsa teki pesänsä samalle parvekkeelle. Kulmala ja Lipponen vilkuttavat poikueelle haikeina. Piipittävistä vieraista olisi mukava nauttia pidempäänkin, mutta sorsien on päästävä heti veteen. Kuva: Juha Paju, Turun Sanomat.

 

Kartingia ikä kaikki. Alvar Siimesvaara, 8, Milo Kaskinen, 10, ja Miska Kaskinen, 12. Paina nimet mieleen. Joku heistä voi olla uusi Valtteri Bottas tai Kimi Räikkönen. Salon Urheiluautoilijoita edustava Flandria-tiimin kolmikko ajaa kartingia, ja vieläpä hyvällä menestyksellä. Uusi karting-auto maksaa noin 5 000 euroa, ja yhden kilpailuviikonlopun kustannukset ovat noin 1 000 euroa.
– Tulokset ja tavoitteet ovat sellaisia, että varmaan mennään eteenpäin jonnekin 18 ikävuoteen asti. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sitä ei tiedä. Rahakysymyshän se on aika pitkälti. 15-vuotiaana pääsisi ajamaan F4-autoa, mutta silloin puhutaan jo 200–250 tuhannesta eurosta per kausi, Kaskinen tietää. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

Lämpö aloittaa kesäkukkakaupan. Laitilalainen puutarhuri Teemu Nyholm neuvoo, että kesäkukat uskaltaa istuttaa, kun yöpakkasia ei enää luvata.
Tähän mennessä on voinut luottaa orvokin selviytymiseen haastavista olosuhteista. Orvokki kestää jopa -5 astetta kylmää. – Kylmä saa orvokin versomaan enemmän. Kuva: Mari Loikkanen, Laitilan Sanomat.

 

Lautasten pyöritystä. Teemu Virtanen SirkusUnionista näytti miten lautasia pyöritetään Halisillassa eli Halisten alueen asukkaiden yhteisessä kevätriehassa. Läpi kesän ja pitkälle syksyyn jatkuvat kaupunginosaviikot tuovat turkulaisille tapahtumia, joita he ovat itse olleet ideoimassa. Kaupunginosaviikkojen tapahtumat järjestetään talkootyönä. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

Muumit opastavat metsään. Muumien retkeilykoulu aloitti toimintansa Koskella Hevonlinnan ulkoilukeskuksessa viime lauantaina. Valtakunnallisessa muumien retkeilykoulussa lapset oppivat luonnossa liikkumista ja retkeilytaitoja. Retkeilykoulun ohjaajat Marja ja Anu Ekman havainnollistivat muumihahmojen avulla, mitä jokaisen retkeilijän kannattaa muistaa retkelle lähtiessään. Kosken retkeilykoulun järjestivät Auranmaan Latu sekä Virtaa ja vetreyttä kylille -hanke. Kuva: Anne Jaakkola-Tuominen, Auranmaan Viikkolehti.

 

Järven kemikaalipuhdistus. Veijo ja Arto Ojansuu levittivät Littoistenjärveen viime viikolla polyalumiinikloridia. Järveen laskettiin torstain ja perjantain aikana lähes 200 tonnia polyalumiinikloridia. Fosforia järven pohjasedimenttiin sitovan kemikaalin avulla yritetään parantaa huonokuntoisen järven vedenlaatua ja vähentää sen fosforipitoisuutta. Tavoite on, että järven vesi kirkastuisi ja jokakesäisiltä sinileväkasvustoilta vältyttäisiin. Osa tavoitteesta täyttyi heti. Tällä viikolla lähistön asukkaat ovat ihastelleet kirkasta järveä. Kuva: Maria Kesti, Kaarina-Lehti.

 

Littoistenjärvi kirkastui. Littoistenjärven vesi kirkastui selvästi järvelle viime viikolla tehdyn kemikaalikäsittelyn jälkeen. Pohja näkyy hyvin, samoin järvessä uiskentelevat kalaparvet. Seudun asukkaat ovat käyneet innokkaasti katsomassa kirkkaan veden ihmettä. Järvessä voi veneillä ja kalastaa normaalisti. Myös uintikielto on purettu. Kuva: Perttu Hemminki, Kunnallislehti.

 

Viikon kuvat

  • Julkaisemme perjantaisin verkkosivuillamme koosteen edeltävän viikon kiinnostavimmista kuvista.
  • Viikon kuvat tulevat eri puolilta Varsinais-Suomea.
  • Sarja tehdään yhteistyössä yhdeksän eri lehden kanssa: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.