Veikka Flemming iski Pohjois-Euroopan mestariksi

0
Koskelainen Veikka Flemming iski Viron Haapsalussa kultakantaan. Kuva: AVL:n arkisto / Kiti Salonen
Koskelainen Veikka Flemming iski Viron Haapsalussa kultakantaan. Kuva: AVL:n arkisto / Kiti Salonen

KOSKI, VIRO/Haapsalu. Kosken Kaiun Veikka Flemming iski uransa toistaiseksi parhaan saavutuksen voittamalla pöytätenniksen junioreiden Pohjois-Euroopan mestaruuden keskiviikkona Viron Haapsalussa.

Kaksinpelin loppuottelussa Flemming kukisti Ruotsin Lee Larssonin lukemin 3–1. Koskelaisesta tuli kisassa peräti kaksoismestari, sillä Suomi voitti myös miesjunioreiden joukkuekisan. Flemmingin rinnalla joukkueessa pelasivat Arttu Pihkala ja Noah Steif. Loppuottelussa kukistui Norja 3–0.

Flemmingin seuraava kansainvälinen koitos on junioreiden EM-kilpailut heinäkuun puolivälissä Portugalissa. Kosken Kaiku muodostaa Suomen joukkueen rungon, sillä myös toinen koskelaispelaaja Alex Naumi kuuluu joukkueeseen.