Viikon kuvat: Huutokauppaa, kahvin ryystämistä ja sinistä viivaa

0

Loimaan poliisiaseman huutokaupassa polkupyörä toisensa perään löysi uuden omistajan. Suurin huudettava oli peräkärry ja pienin kihlasormus, jossa oli uutta omistajaa varten kaiverruskin valmiina. Huutokauppatavana oli viime viikolla löytötavaroita ja valtiolle takavarikoitua omaisuutta. Eniten kadotetaan puhelimia, mutta niitä ei tietoturvasyistä huutokaupata.

Salon torilla ryystettiin torstai-iltana kahvia tassilta – ja kovaan ääneen. Kahvin ryystökisan voittaja palkittiin nimenomaan kovaäänisyydestä.

Jos haluat ajaa mopoauton perässä, kannattaa suunnata Pyhärantaan ja Laitilaan. Varsinais-Suomessa on keskimäärin 3,5 mopoautoa tuhatta asukasta kohti, mutta Pyhärannassa ja Laitilassa mopoautoja on yli kahdeksan kappaletta tuhatta asukasta kohti.

Turusta kuvissa on mies, joka on vetänyt kilometrikaupalla sinistä viivaa viikonlopun maratonjuoksua varten. Hiottua reittiä on tarkoitus käyttää myös tulevina vuosina.
– Nyt reitin varrelle osuvat kaikki Turun päänähtävyydet, kun se kulkee niin Tuomiokirkon, ydinkeskustan kuin linnankin ohi Ruissaloon unohtamatta pitkää osuutta kauniissa jokirannassa. Olemme halunneet tehdä tapahtumasta nimenomaan kaupunkijuoksun, ja siksi on tärkeää, että reitti kulkee ydinkeskustan halki kävelykatua pitkin, tapahtuman tuottaja Kari Ahonen kertoo.

Viikon kuvissa tapahtumia, tunnelmia ja uutisaiheita eri puolilta maakuntaa. Kuvat ovat TS-Yhtymän eri lehdistä.

Kympillä polkupyörä. Meklarina toiminut vanhempi konstaapeli Asko Rautala (oik.) kauppasi polkupyörän toisensa perään Loimaan poliisiaseman huutokaupassa. Huutokaupan yleisin artikkeli oli juuri polkupyörä, joita oli tarjolla ketjullisina ja ketjuttomina, satulalla ja ilman. Kuva: Kiti Salonen, Loimaan Lehti.

 

Nyt ryystetään. Kahvin ryystäyskisan Salon Iltatorilla voitti luonnonlahjakkuus Juha Punta (vas.). Salon Omaishoitajien järjestämä SM-kisa kisattiin jo kuudetta kertaa. Idea on se, että joukko tunnettuja salolaisia pääsee ryystämään tassilta kahvia mahdollisimman kovaäänisesti. Yleisö valitsi suosikin. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

Kotisirkkaa välipalaksi. Hyönteisravinto tuskin tulee kuluttajien ulottuville heti ensi vuoden alussa, jolloin uuselintarvikeasetuksen uudistus tulee voimaan. Tähän mennessä yksikään yritys ei ole jättänyt lupahakemusta hyönteisten käytöstä elintarvikkeena. Sekä lupa- että ilmoituskäsittely kestävät useiden kuukausien ajan. Turkulaisfirma Entiksen toimitusjohtaja Antti Nuutinen (kuvassa) kertoo, että lupaprosessiin ryhtyminen olisi pienelle yritykselle aivan liian kallista. Kuva: Riitta Salmi, Turun Sanomat.

 

100 + 100 + 100. Suomi viettää itsenäisyyden satavuotisjuhlaansa joulukuussa ja Auran kunta juhlii 100-vuotista taivaltaan elokuussa, mutta auralainen Kaisa Palmén ennätti jo viettää satavuotispäiviään viime viikolla juhlavin menoin. Pitkän iän ja hyvän kunnon salaisuuden Palmén arvelee piilevän työn teossa: –Mahtaako johtua siitä, että minä olen tehnyt aikoinani raskasta työtä, Palmén tuumailee. Kuva: Tuulia Kujanpää, Auranmaan Viikkolehti.

 

Mopoautoja on suhteessa eniten Pyhärannassa ja Laitilassa. Riikka Vuotila ajaa valkomustalla mopoautollaan kesätöihin Laitilan kirjastoon. Talvella mopoautolla pääsee kätevästi kouluun. Pyhäranta ja Laitila ovat Varsinais-Suomen mopoautokunnat, niissä kulkupelejä on eniten tuhatta asukasta kohden. Kuva: Iida Kauppi, Laitilan Sanomat.

 

Sininen viiva vie juoksijaa. Paavo Nevalainen maalasi Paavo Nurmen maratonin reittiviivaa alkuviikolla. Puolimaratonin ja maratonin reittiä on hiottu viime vuosina useaan otteeseen, mutta tämän vuoden lenkkiä on tarkoitus juosta tulevinakin kesinä. Paavo Nurmi Marathon juostaan lauantaina Turussa. Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

Matonpesupaikka on juttuja täynnä. Mattojen peseminen on Kimmo Jokilalle jokakesäinen, joskaan ei erityisen odotettu urakka. – Ei ole varaa vaihtaa likaisia mattoja joka kerta uusiin. Kyllä tämä on enemmän pakollinen paha, Jokila tunnustaa. Jokilan kanssa samaan aikaan Uudessakaupungissa mattoja pesemässä olleen Tanja Niemisen mukaan matonpesu on sosiaalinen tapahtuma eikä haittaa, vaikka paikalle saapuisi yksin. – Täällä kuulee mielenkiintoisia tarinoita vierailta ihmisiltä. Juttu: Samuel Nyroos, Uudenkaupungin Sanomat.

 

Lahopuuteos on valmis vasta kadottuaan. Mikael Hiekka, Markus Palonen ja Siiri Vellonen osallistuivat yhteisöteoksen tekemiseen päiväkotiryhmänsä kanssa. Kaarinan yhteisötaiteilijana työskentelevä Sara Ilveskorpi oli kutsunut Kuusiston päiväkodin lapset metsään tekemään taidetta. Itämaiseen mattoon on tehty nimensä mukaisesti symmetrisiä kuvioita oksista, kävyistä, kaarnoista ja lehdistä. Teos, jonka tekemiseen on käytetty tuntikausia, hajoaa lopulta osaksi luontoa. Kuva: Heinimaija Hirvonen, Kaarina-Lehti.

 

Moduuliasuntoihinkin on pitkät jonot. Moduulitalot rakennettiin Uudenkaupungin Mältintielle toukokuussa Valmetin autotehtaalle palkattujen uusien työntekijöiden väliaikaisiksi kodeiksi. Kolmessa rivitalossa on kaikkiaan 15 asuntoa, joissa on kaksi lukittavaa huonetta, yhteiset saniteettitilat ja keittiö. Moduuleihin mahtuu siis 30 asukasta, ja kaikki asunnot ovat täynnä. Uusia on rakenteilla, sillä jonossa on 200 henkilöä. Petri Peltovuori muutti Uuteenkaupunkiin Jyväskylästä toukokuussa. Peltovuori kuvailee moduuliasumista hyväksi väliaikaisratkaisuksi sosiaaliselle ihmiselle. Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

Halki, poikki ja pinoon. Antti Laitisen Halki, poikki ja pinoon -näyttely on esillä Someron Kivimakasiinissa. Näyttelyn isokokoinen Grid Garden -installaatio täyttää kokonaan toisen Kivimakasiinin sivuhuoneista. Teos oli esillä myös Galerie Anhavan näyttelyssä keväällä. Anhavassa se oli pienehkössä matalassa tilassa, mutta Kivimakasiinissa työlle on tilaa ja korkeutta riittämiin. Kuva: Veli-Matti Henttonen, Salon Seudun Sanomat.

 

Kesäleirin viehätys. Tilda Katajakoski, Vilma Harkko (takana) ja Sara Lindholm tasapainoilevat kiikkerällä SUP-laudalla kesäleirillä. Kesäleirien viehätys kestää vuosikymmenestä toiseen. Salon nuorisopalvelun kesäleireille Kemiön Leirisalossa osallistuu tänä kesänä satoja lapsia ja nuoria. Kuva: Jan Sundman, Salon Seudun Sanomat.

 

Kiuastehdas kävi juhannuksen alla kuumana. Reijo Lehtinen työstää Kota-kiukaita valmiiksi Narvin tehtaalla Rauman Lapissa. Juhannusta ennen tehtaassa oli kiirettä, sillä suomalaiset haluavat päivittää kiukaansa ennen juhannuslöylyjä. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

Paasikivi ja Kisko. Vajaat pari vuotta Kiskon pappilaa yhdessä miehensä, viulisti Jaakko Ilveksen kanssa isännöinyt Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi-Ilves on pannut kesäpaikkakunnalla tuulemaan. Tulevana viikonvaihteena Kiskon kirkossa soi jo toista kesää peräkkäin Paasikiven ideoima kesäinen festivaali. Kuva: Jan Sundman, Salon Seudun Sanomat.

 

 

Isoja maalauksia. Hanna Saarikosken Hiidenlinnan näyttelyssä Somerolla vesiväreillä tehdään isoja asioita. –  Aina ajatellaan, että akvarelli on pientä ja herkkää. Ei siinä mitään vikaa, mutta välillä tekee mieli koittaa jotain erilaista, perustelee taiteilija Saarikoski valtavaa akvarelliteostaan. Teos on yksi kolmiosaisesta vallan teemaa käsittelevästä teossarjasta. Kuva: Armas Töykkälä, Somero-lehti.

 

Auringon vaarat. Aurinko tuntuu ihanalta talven jälkeen. Ilman suojaa ei lämmölle tulisi altistua syöpävaaran takia. Tuula Hinkkanen suojasi päänsä lakilla ja ihonsa aurinkorasvalla. Nyrkkisääntö on, että korkeintaan puolet kaikesta UV-säteilystä tulee suoraan auringosta ja puolet tasaisesti koko taivaalta, sanoo Säteilyturvakeskuksen erikoistutkija Lasse Ylianttila. Kuva: Eero Saarikoski, Turun Sanomat.

 

Kuusi kuukautta mansikkasatoa. Alanteen mansikkatilan satokausi on pitkä: toukokuun puolivälistä aina loka-marraskuuhun asti. Syy pitkään kauteen on ihmisten ostokäyttäytymisen muuttuminen. – Vaikka kertaostomäärä vähenee, ihmiset haluavat tuoretta, jolloin kasvukauden pitää olla pitkä. Meillä on kasvihuoneita, joissa viljely voidaan aloittaa aikaisin, Antti Alanne selvittää. Kuva: Ina Virtanen, Kunnallislehti.

 

Viikon kuvat: Kuvia eri puolilta maakuntaa

  • Julkaisemme perjantaisin verkkosivuillamme koosteen edeltävän viikon kiinnostavimmista kuvista.
  • Viikon kuvat tulevat eri puolilta Varsinais-Suomea.
  • Sarja tehdään yhteistyössä yhdeksän eri lehden kanssa: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.