Viikon kuvat: Telttaleiri, taikurin pukukoppi ja tuhkalento

0

Paimion kaupungin nuoriso-ohjaaja Miika Koski huolehti kuluneella viikolla, että lasten uimapuvut pysyvät pyykkinarulla. Kuvan taustalla näkyy lasten kesäleirin telttakylä, jossa Kosken mukaan ei ainakaan vielä ensimmäisen leiriyön jälkeen podettu koti-ikävää.

Kesäistä tunnelmaa löytyy muistakin Viikon kuvista. Galleriasta löytyvät niin satoja kilometrejä sup-laudalla melova mies kuin presidenttiparin saapuminen Naantaliinkin. Lopuksi pääsemme vielä kylmään jäähalliin, jossa rullakiekon maalintekijä näyttää tuuletusesimerkkiä.

Viikon kuvat nostavat esiin välähdyksiä ja tunnelmia eri puolilta Varsinais-Suomea.

 

Kesäleiri toi bussilastillisen tyttöjä ja poikia telttaleirille. Sauvon Marjaniemessä on Paimion vapaa-aika- ja nuorisopalveluiden perinteinen kesäleiri, jota on järjestetty jo 60-luvulta asti. Nuoriso-ohjaaja Miika Koskella kyseessä on 17. kesä ohjaajan hommissa. Tiistaina hän ripusti uimapukuja narulle, nuoret taas puuhasivat muun muassa airsoftin, geokätköilyn, alkusammutuskoulutuksen ja paistinlastan teon kanssa. Kuva: Ina Virtanen, Kunnallislehti.

 

Puutuhka tekee paluuta suomalaismetsiin. Lounais-Suomen metsänhoitoyhdistykset kannustavat maanomistajia levittämään suometsiinsä tervehdyttävää tuhkaa. Kotimainen tuhkalannoite levitetään metsään kopterilla, joka kuljettaa lannoitteen tuhannen kilon satseissa. Yhdelle neliölle päätyy vajaan kahvipaketillisen verran tuhkaa. Kuva: Juha Paju, Turun Sanomat.

 

Piilosta keikalla? Pikkuveli, sellisti Ilarius Hakkarainen siirtyi lavan taakse, kun isosisko Taika Hakkarainen soitti Myrskyluodon Maijan. Turkulaissisaruksista Taika Hakkarainen on esiintynyt jo useana vuonna Salossa Lasten Laulukaupunki -tapahtumassa. Tapahtuma jatkuu Salossa koko viikonlopun. Kuva: Veli-Matti Henttonen, Salon Seudun Sanomat.

 

Ei nyrkit pystyssä! Kun toinen sanoo toista ennakkoluuloiseksi ja toinen sinisilmäiseksi, niin tappeluhan siitä tulee. Tosin ihan huumorimielellä ja leikisti. Varsinais-Suomen SPR:n toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen ja kaupunginvaltuutettu Seppo Rinne innostuivat hulluttelemaan, kun maahanmuuttajien kotouttamishanke järjesti Laitilassa Naapuri-illan. Paikalle oli kutsuttu laitilalaisia ja paikkakunnalla asuvia ulkomaalaisia tutustumaan toisiinsa. Kuva: Pirkko Varjo, Laitilan Sanomat.

 

Satoja kilometrejä sup-laudalla. Tarvasjokelainen Mikael Sarlin on melonut sup-laudalla 500–600 kilometriä vuodessa. Eikä harrastus ole hänellä jäänyt vain kesäaikaan: vuonna 2015 hän oli suppailemassa vielä joulukuussa. Keväällä kausi alkaa, kun jäät ovat sulaneet. Sarlinin sup-lauta on hiilikuitua, joten se on kevyt. Kuva: Maija Paloposki, Loimaan Lehti.

 

Siinä se oli! Pyhämaan kalasataman ponttonilaituri upposi talvimyrskyssä. Se tullaan nostamaan pois lähiaikoina, mutta uutta laituria ei ole näillä näkymin tulossa. Laituri ovat satunnaisesti käyttäneet pääasiassa huviveneilijät, jotka ovat olleet matkalla pohjoiseen tai pohjoisesta ja halunneet huonolla säällä hetken levähtää. Kaupunki tai matkailuyrittäjät eivät halua investoida uuteen laituriin. Kuva: Jussi Arola, Uudenkaupungin Sanomat.

 

Taikurin pukuhuone. Salon Vilppaan joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen (vas.) esitteli torstaina taikuri-lempinellä tunnetulle Teemu Rannikolle (toinen oikealta) joukkueen pukuhuonetta. Pukukopissa Rannikko löysi hetken miettimisen jälkeen oman paikkansa, taikurin tuolin. Mukana myös Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi (toinen vas.) ja jatkosopimuksen Vilppaan kanssa solminut Mikko Koivisto. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

 

Kesäksi Kultarantaan. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio siirtyvät keskiviikkona kesävirka-asunnolle Kultarantaan. Presidentin virkatehtävät Kultarannassa käynnistyvät ripeästi jo viikonloppuna, kun hän isännöi viidettä kertaa järjestettäviä Kultaranta-keskusteluja. Tapahtuma alkaa sunnuntaina 11. kesäkuuta. Keskustelujen teemana on tulevaisuus. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi aihetta käsitellään turvallisuuden, politiikan ja talouden näkökulmista. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

Poppelista tulee kuu. Tuomaanpuiston kaatuneesta tsaarinpoppelista muotoutuu kuvanveistäjä Juha Wellingin käsissä taideteos. Kyseessä on Suomen toiseksi suurin poppeli,  joka rojahti viime syksyn myrskyissä maahan. Kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.

 

Maalinteko maistuu. Pepe Rollerin Samuli Rahikainen oli yksi Pahalammen kurittajista perjantaina, kun somerolaisjoukkue pesi perjantaina tamperelaisen Pahalammen lukemin 7-4. Laji on rullakiekko ja kyseessä SM-liigan huippuottelu. Kuva: Kari Eerikäinen, Somero-lehti.

 

Taidetta kattoa myöten. Jacob Hashimoton Never Comes Tomorrow -teos on laajennettu WAM-museoon sopivaksi. Yhdysvaltalaistaiteilijan suuret teokset täyttävät museon saleja kattoa myöten. Never Comes Tomorrow -installaatio on valmistettu teräksestä, ABS-muovista, puusta ja vinyylitarroista. Perjantaina auennutta näyttelyä on rakennettu suurella työryhmällä vajaan kuukauden verran. Jari Laurikko, Turun Sanomat.

 

Lakit päähän. Ylioppilaat ja monet muut valmistuneet juhlivat koulujen päättymistä ja valmistumista viime viikonloppuna. Tämä lakkimeri on kuvattu Salon lukiossa. Jan Sundman, Salon Seudun Sanomat.

 

Yleisö siirtyi lavalle. Lasten laulukaupungin tapahtumat käynnistyivät torstaina puolelta päivin Salon torilla sateen merkeissä. Syty ry:n yhteislaulutilaisuus vedettiin suunnitelmien mukaisesti sillä poikkeuksella, että yleisö pyydettiin lavalle laulamaan. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

 

Tyhjät tynnyri eivät kolise. Nostalgiamuseon omistajan Aila Aumalan puutynnyrikokoelma saattaa olla Suomen suurin. Museosta löytyy kaikkea muutakin mielenkiintoista vanhoista kameroista suksiin ja kärryistä käsitöihin. Tämän kesän vetonaulana on lähes täydellinen Helena Tynellin Aurinkopullojen sarja. Ensi viikolla museoon pääsee tutustumaan myös Yle Teema & Fem -kanavan Salatut museot -sarjassa: Nostagiamuseoon pureutuva jakso nähdään keskiviikkona 14.6. kello 21.45. Kuva: Outi Laikko, Auranmaan Viikkolehti.

 

 

Viikon kuvat: Kuvia eri puolilta maakuntaa

  • Julkaisemme perjantaisin verkkosivuillamme koosteen edeltävän viikon kiinnostavimmista kuvista.
  • Viikon kuvat tulevat eri puolilta Varsinais-Suomea.
  • Sarja tehdään yhteistyössä yhdeksän eri lehden kanssa: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.