Katso video: Suunnistajan silmin Oripään metsässä – kuntorastit keräävät reippaasti yli tuhat suunnistajaa viikon aikana maakunnan metsiin

0

Kuntorastien suosio on nousussa lähes koko Varsinais-Suomessa. Rastit liikuttavat maakunnassa reippaasti yli tuhatta suunnistajaa joka viikko. Kävijöiden määrä on kasvanut ainakin Turussa, Somerolla, Paimiossa ja Laitilassa.
Varsinais-Suomen suurin viikkosuunnistustapahtuma on Turku-Rastit, joka saa parhaimmillaan 350 suunnistajaa metsään.

Paljon suunnistajia kerää myös Peimarin Rastit, jossa osallistujamäärä on noin 200 joka torstai. Suunta on ollut nouseva viime vuosina, kertoo Paimion Rastin puheenjohtaja Jyrki Laine.

Rasti88 järjestää kahden muun seuran ( Auran Vannas ja Yläneen Kiri) kanssa viikkorasteja maanantaisin Auranmaalla. Maanantaille ajoittuvat rastit keräävät viikoittain noin 75–80 osallistujaa.

– Määrässä ei ole lisäystä viime vuoteen, mutta aika samoissa lukemissa mennään, kertoo Rasti88:n ja koko viikkorastien viikkorastivastaava Ilkka Nokka.

 

Suomen suunnistusliiton mukaan suunnistusbuumi jatkuu, eikä hiipumisesta ole merkkejä.
– Pääkaupunkiseudulla on paljon kuntorasteja, kun taas Turun ympäristössä on paljon ympärivuotista toimintaa. Myös Tampereella, Kokkolassa ja Kouvolassa on erittäin vilkasta juuri nyt, sanoo viestintäpäällikkö Pirjo Valjanen.
Ennen juhannusta suunnistettava Jukola on ollut monena vuonna kuntosuunnistajien kynnyskohta. Sen jälkeen osallistujamäärät ovat laskeneet viikkorasteilla. Näin ei enää kuitenkaan ole.
– Viime vuonna moni seura teki kävijäennätyksiä Jukola-viikonlopun jälkeen, kertoo Valjanen.

 

Harrastusrastit vetävät ihmisiä nyt liikkeelle. Kyseessä on valtakunnallinen trendi. – Viime vuonna Suomessa tehtiin 470 000 suoritusta. Se tarkoittaa, että Suomi suunnistetaan päästä päähän monena iltana viikossa, kuvailee puheenjohtaja Jyrki Laine Paimion Rastista.

Rasti88:n rastikoulut ovat olleet erittäin suosittuja. Tämän kevään hitti oli Hippo-suunnistuskoulu, joka keräsi yli 50 osallistujaa.

Ilkka Nokka kertoo, etä rastikouluissa näkyy halu liikkua luonnossa lasten kanssa.

– Se on kuntoilua ja yhdessäoloa.

Suunnistuksesta on tullut perhelaji. Aikuisten ja lasten harrastaminen kulkee käsi kädessä.

– Jos lapsi menee suunnistuskouluun, kuntorasteille lähtee helposti koko perhe. Jos aikuinen ilmoittautuu suunnistuskouluun, hänen lapsensa lähtee usein lasten vastaavaan ryhmään, kuvailee Pirjo Valjanen.
Perheitä näkyy myös Varsinais-Suomen rasteilla. Esimerkiksi Loimaan iltarasteilla on usein perheitä, joissa on pieniä lapsia.
– Nuorin lapsi nostetaan reppuun tai rinnalle ja vanhempi lapsi on haltioissaan päästessään metsään kävelemään vanhempiensa kanssa, kuvailee Loimaan Jankon suunnistujaoston puheenjohtaja Heimo Hongisto.
Seurojen mukaan on tärkeää, että aloitteleville ja perhesuunnistajille on tarjolla lyhyitä ja helppoja lenkkejä.

 

Suosituin kuntosuunnistuspäivä Varsinais-Suomessa on torstai. Silloin järjestetään viisi viikkorastitapahtumaa: Paimiossa, Laitilassa, Somerolla, Loimaalla ja saaristossa.
Harrastaja nauttii usein viikon aikana useista eri suunnistustapahtumista.
– Maanantai on hyvin kilpailtu päivä rastien järjestämisessä. Se vaikuttaa varmasti hieman osallistujamäärään. Toisaalta se on meille varmasti oikea päivä, sillä tiistai, keskiviikko ja torstai ovat vielä suositumpia rastipäiviä seudulla, kertoo Rasti88:n ja koko Viikkorastien vastaava Ilkka Nokka.

 

Kompassi, kartta ja emit-leimasin kuuluvat kuntosuunnistajan varustukseen. Monet lähirastitapahtumat vuokraavat emit-leimasimia rasteille, jos omaa ei ole.

Kuntorastit: Lähes joka ilta metsään

Maanantaisin

  1. Maanantairastit Salon seudulla. Järjestäjinä Angelniemen Ankkuri, Rasti Perniö, Salon Viesti, Salon Vilpas. Maanantairastien kotisivu.
  2. Auranmaan Viikkolehden Viikkorastit Auranmaalla. Järjestäjinä Rasti 88, Auran Vannas, Kosken Kaiku, Yläneen Kiri. Viikkorastien kotisivu.
  3. Mynärastit Mynämäellä. Järjestäjänä Mynämäen Suunnistajat -52 ry. Mynärastien kotisivu.
  4. Neo-rastit. Eri yritysten tukema, avoin rastitapahtuma Turun seudulla. Järjestäjinä Turun Suunnistajat, RastiPiikkiö ja Hirvensalon Heitto. Neo-Rastien kotisivu.

Tiistaisin

  1. Vakka-Rastin kuntorastit Uudessakaupungissa. Järjestäjänä Vakka-rasti ry. Vakka-Rastien kotisivu.
  2. Satarastit Liedossa. Järjestäjänä Liedon Parma. Satarastien kotisivu.

Keskiviikkoisin

  1. Turku-Rastit Turun seudulla. Järjestäjinä Hirvensalon Heitto, Maarian Mahti ja Turun Suunnistajat. Turku-Rastien kotisivu.
  2. Ykkössuunnat Suomusjärvellä ja Muurlassa. Järjestäjinä Suomusjärven Sisu ja Muurlan Vihuri. Ykkössuuntien kotisivu.

Torstaisin

  1. Peimarin Rastit Paimiossa, Sauvossa ja Piikkiössä. Järjestäjinä Paimion Rasti, Sauvon Urheilijat, RastiPiikkiö. Peimarin Rastien kotisivu.
  2. Kuntorastit Laitilassa. Järjestäjänä Laitilan Jyske. Kuntorastien kotisivu.
  3. Torstairastit Somerolla. Järjestäjänä Someron Esa. Torstairastien kotisivu.
  4. Torstairastit Loimaalla. Järjestäjänä Loimaan Jankko. Torstairastien kotisivu.
  5. Saariston kuntorastit. Järjestäjänä Pargas IF Orienteering. Kuntorastien kotisivu.

Perjantaisin

  1. Perjantairastit. Järjestäjänä Perttelin Peikot. Perjantairastien kotisivu.

Lauantaisin

  1. Lähirastit Piikkiössä ja Hirvensalossa. Järjestäjinä RastiPiikkiö, Hirvensalon Heitto. Lähirastien kotisivu.

 

Tältä näyttää metsä suunnistajan silmin. Kameraa kantaa Osmo Hongisto Loimaan Jankosta.