Auran kunnalla näyttävät satavuotisjuhlat sunnuntaina

0

AURA. Auran kunnan satavuotista olemassaoloa juhlistetaan sunnuntaina 27.8. sekä OP-areenalla järjestettävässä pääjuhlassa että sen piha-alueella järjestettävillä elinvoimamessuilla ja konsertilla.

Kello 13 alkavaan pääjuhlaan on saatu juhlapuhujaksi eduskunnan puhemies Maria Lohela. Maaseudun tunnelmia tutkaillaan Tuire, Anna-Mikaela, Emil ja Anton Mellasen sekä Marko Valtosen ja Johan Ölanderin muodostaman yhtyeen esittämässä Ajan virtaa kyntämässä -konsertissa. Siinä kuullaan muun muassa kantaesityksenä kaksi Anton Mellasen säveltämää teosta: Mellasen isoisän runoon perustuva Muistojeni lehtoi -laulu sekä kolmiosainen Aurajoki-sävellys.

Jo ennen pääjuhlaa kello 11 OP-areenan piha-alueella alkavilla Elinvoimamessuilla esittäytyy iso joukko paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja muita yhteisöjä. Pihan ulkolavalla pääsee mukaan MLL:n Auran yhdistyksen järjestämään Koko Suomi leikkii -tapahtumaan ja Henri Hipon jumppatanssiin.

Päälavalla nähdään myös taekwondo-esitys sekä kuullaan Ilokuoroa ja Kengurumeininkiä.

Myös muualla tapahtuu samanaikaisesti Elinvoimamessujen kanssa. Kello 11 järjestettävissä kevyen liikenteen alikulun avajaisissa voi osallistua räsymaton maalaukseen. Paloaseman vieressä olevalla minigolf-radalla kisataan kello 11 ja 15 välillä. Siellä voi myös kokeilla minigolfin peluuta.

Kello 11–13 voi tutustua myös Aurasalin näyttelytilassa olevaan Auran kotiseutuyhdistyksen Taiteentekijöitä ja kulttuuripersoonia -näyttelyyn.

Satavuotisjuhla päättyy Wake the Nationsin esittämään kansainväliseen hard rockiin. Kaksi vuotta sitten esikoislevynsä julkaissut bändi on soittanut suomalaisilla ja saksalaisilla festivaaleilla tunnettujen bändien kanssa ja on parhaillaan tekemässä uutta pitkäsoittoa. Bändin kanssa esiintyy nyt myös Finlandersien Timo Pelander. Konsertti alkaa ulkolavalla kello 15.