Vanha saharakennus sauhusi Aurassa

0
Valtavaa liekkimerta ei varastorakennukssa ollut, mutta rakennuksen sisällä kyteneet tavarat aiheuttivat sankkaa savua. Kuva: Simo Päivärinta.
Valtavaa liekkimerta ei varastorakennuksessa ollut, mutta rakennuksen sisällä kyteneet tavarat aiheuttivat sankkaa savua. Kuva: Simo Päivärinta.

AURA. Auran entisellä sahalla Riihikoskentiellä paloi varastokäytössä ollut rakennus sunnuntai-illalla. Päivystävä palomestari Marko Rostedt laittaisi palon tuhopolton piikkiin, sillä luonnollista syttymissyytä ei ollut havaittavissa.
–Rakennuksessa ei ollut sähköjä eikä siellä omistajan mukaan ole lähipäivinä tehty mitään toimenpiteitä, joista palo voisi johtua, Rostedt kertoi todeten, ettei tuhopoltostakaan sata prosenttista varmuutta kuitenkaan saatu.
Poliisi tutkiikin palon syttymissyytä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen kello yhdeksää illalla. Palokunnan saapuessa paikalle tuli oli jo päässyt osittain avonaisen ja osittain suljetun, noin 1500 neliöisen rakennuksen kattorakenteisiin. Katon palo saatiin Rostedtin mukaan nopeasti sammutettua, mutta rakennuksen sisällä oli siellä täällä palopesäkkeitä, joiden sammuttaminen kesti puoleen yöhön asti. Viimeinen yksikkö poistui palopaikalta vasta neljän aikaan aamuyöstä.
Rostedtin mukaan sammutustöitä hankaloitti muun muassa se, että rakennuksessa oli paljon erilaista tavaraa vanhoista maatalouskoneista ja metalliromusta lautakasoihin. Palo tuotti myös sankkaa savua. Runsas savu tuli Rostedtin mukaan tavaroiden joukossa olleista muovimatoista, hammaslääkärin hoitotuoleista sekä silikonivuoratuista rautapalkeista.

Lue lisää 31.10.2017 lehdestä