Auranmaalaisia nuoria Taitaja9-aluekilpailuun

0

AURANMAA. Taitaja9-aluekilpailussa nähdään tänä vuonna joukkueet Tarvasjoen koulusta, Elisenvaarasta ja Auran yhtenäiskoulusta, minkä lisäksi mukana kisaamassa on yksi oripääläinenkin. Tarvasjoen koulusta aluekilpailuun eteni joukkue Haastajat, joka voitti Novidan Liedon toimipisteen paikalliskilpailun. Haastajissa kisaavat Atte Raitaluoma, Vilhelmi Syrjälä ja Juho Seppä.

Elisenvaarasta joukkue Risuaita sijoittui Loimaan toimipisteen paikalliskilpailussa toiseksi ja Auran yhtenäiskoulusta Team TYHÄM kolmanneksi. Risuaita-joukkueessa kilpailevat Veikka Hurme, Kaapo Lahtinen ja Jani Virtanen. Team TYHÄMin puolestaan muodostavat Matias Gustafsson, Aaro Nieminen ja Julia Valkama. Loimaan paikalliskilpailun voittaneessa Alastaron yläasteen Team Dinosaurit -joukkueessa kilpailee oripääläinen Sandra Ylinen.

Raision aluekilpailuun eteni yhteensä 24 joukkuetta, joista kuusi pääsee Tampereella toukokuussa pidettävään Taitaja9-finaaliin. Aluekilpailu käydään 29. marraskuuta.