Kyrön joulumarkkinoilla vaihdetaan leluja ja tehdään hyväntekeväisyyttä

0
Näistäkin leluista voi olla joillekin lapsille paljon iloa. Kuva: Sari Pauna
Näistäkin leluista voi olla joillekin lapsille paljon iloa. Kuva: Sari Pauna

PÖYTYÄ/Kyrö. Lions Ladyjen markkinakoju muuntuu tonttujen joulupajaksi Kyrön joulumarkkinoilla ensi lauantaina. Tontut ahertavat joulupajassa ja leikittävät lapsia markkinatorilla. Tonttujen joulupajasta löytyy myös käytettyjen lelujen vaihtopiste, jossa kaikki markkinavieraat ikään katsomatta, voivat käydä vaihtamassa yhden tai useamman lelun toiseen leluun.

Tarpeettomaksi käyneitä leluja voi lahjoittaa koko markkinapäivän ajan tonttujen joulupajaan. Karinaisten MLL on myös mukana tässä kierrätystempauksessa. MLL organisoi lelujen vastaanoton Kyrön päiväkodissa ja Päiväkoti Pikkukertussa kuluvan viikon aikana.

Markkinapäivän päätteeksi jäljelle jääneet lelut lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen alueen lapsiperheille yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Tänä vuonna LC Karinainen/Kyrön järjestämien markkinoiden ohjelmassa on panostettu perheen nuorimpiin. Tonttujen lisäksi torilla vierailee tuttuun tapaan joulupukki, jonka kanssa on mahdollista ottaa valokuvia. Viereisessä puistossa voi testata tietämystään Auranmaan Ladun järjestämällä Muumien tehtäväpolulla. Aamuvarhaisella kello 9 lähtee läheisen terveyskeskuksen pihalta lyhtykulkue, johon kaikki voivat vapaasti osallistua. Mukaan tarvitaan vain oma lyhty.

Autoilevalle markkinaväelle tiedoksi, että ylimääräisiä pysäköintipaikkoja on varattu Kyrön torin lähistöltä Kyröntien ja Huitinperäntien varrella olevilta tonteilta. Kyseiset pysäköintipaikat on merkitty P-opastein.

 

Kyrön joulumarkkinat Kyrön torilla lauantaina 16.12. kello 8–14.