Nuoruuden kuviot toivat linnareissun – Lauri Heinonen sai puhelun tuntemattomasta numerosta

0

Laitilasta kotoisin oleva Lauri Heinonen sai kutsun Linnan juhliin. 

– Olin yhdessä kokouksessa, kun minulle soitti tuntematon numero. Ajattelin sen olevan lehtimyyjä, enkä vastannut, muistelee 21-vuotias Lauri Heinonen.

Pian hän kuitenkin sai viestin, jossa pyydettiin kertomaan, milloin hän pystyisi vastaamana puhelimeen.

– Sitten minulta kysyttiin puhelimitse, olenko se Lauri Heinonen, joka sai Allianssin Nuori toimija -tunnustuksen viime vuonna. Sanoin olevani. Sieltä sitten sanottiin, että minut on kutsuttu Linnan juhliin, ja he halusivat tarkastaa osoitteeni ja toivottivat hyvää viikonloppua, hän jatkaa naureskellen.

Soiton jälkeen alkoi piinaava odotus. Saapuisiko kutsu postissa?

– Se oli kamalaa! Pelkäsin, että mitä jos soitto olikin jokin huijaus tai pilapuhelu. En myöskään sanonut osoitteeni kuin kerran, mitä jos kerroin sen hämmennykseltäni väärin, nuori mies kertoo tunnoistaan.

Hän alkoi jo kuulla, että muut kutsutut olivat saaneet odotetun kirjeen. Äitikin koetti rauhoitella ja valmistaa poikaansa siihen, jos kutsua ei oikeasti tulisikaan.

– En halunnut kertoa siitä kovin monille, siltä varalta, että kyseessä olikin joku huijaus. Noin puolentoista viikon kuluttua soitosta se vihdoin tuli, Heinonen kertoo.

Heinonen asuu ja opiskelee nykyään Turussa. Hän on alun perin Laitilasta, jossa ehtikin olla monessa mukana. Hän toimi nuorisovaltuustossa vuosina 2011–2015 ja oli myös sivistyslautakunnassa nuorisovaltuuston edustajana. Aktiivisuus toi Allianssin Nuori toimija -tunnustuksen noin vuosi sitten. Silloin hän kommentoi saamaan tunnustusta Laitilan Sanomissa 14.10.2016 seuraavasti:

– Haluan näyttää, että nuorillakin on mielipiteitä ja annettavaa. Nuoretkin saavat aikaan asioita ja ovat aktiivisia yhteiskunnan jäseniä.

Vaikka aktiivisuus on tuonut Heinoselle jo kutsun Linnan juhliin, suhtautuu hän omiin aikaansaannoksiinsa hyvin vaatimattomasti.

– Monet ovat tehneet paljon enemmän, eikä heitä ole kutsuttu. Minun kohdallani tämä on vain hyvien sattumusten sarjaa. Kun tunnustuksen saajia valittiin, minua oli ehdotettu sinne, ja kai he päätyivät siihen, että se pitää sitten antaa. Olenhan minä Laitilassa jotain tehnyt, Heinonen sanoo vähätellen.

Aktiivisena hän on pysynyt edelleen. Matematiikkaa ja tilastotiedettä Turun yliopistossa opiskeleva Heinonen kertoo kuuluvansa tiedekunnan johtokuntaan ja olevansa mukana myös ainejärjestössään. Tänä syksynä hän oli ehdolla Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa, mutta ainakaan vielä edaripaikkaa ei tullut.

Itsenäisyyspäivän vastaanottoon valmistautuminen on tuonut kaikenlaista käytännön asiaa hoidettavaksi. Vanhemmat auttavat järjestelyissä.

– Äitini ja isäni ovat koittaneet järjestää asiat niin, että itse juhla tulisi osaltani sujumaan mahdollisimman hyvin. He ovat muistutelleet frakin sovittamisesta ja yöpaikan varaamisesta, Heinonen kertoo.

– Onhan siinä hirveästi tekemistä. Liikkuminen sinne ja takaisin ja niin edelleen. On stressaavaa miettiä, mikä kaikki voisi mennä pieleen, hän jatkaa.

Itse juhlissa hän toivoo löytävänsä keskusteluseuraa.

– Menen sinne yksin, enkä tunne sieltä ketään, joten toivottavasti onnistun edes jonkun kanssa juttelemaan, Heinonen pohtii.

Tulevaisuudessa juhlien seuraaminen kotikatsomosta tulee olemaan varmasti mielenkiintoista.

– On varmasti erilaista katsoa juhlia, kun voi todeta, että minäkin olen tuon kokenut, Heinonen toteaa.

Teksti ja kuva: Iidaliisa Pardalin, Laitilan Sanomat.