Auranmaan seurakuntien jäsenkato kiihtyi viime vuonna

0
Pöytyän evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsenmäärä oli viime vuoden lopussa 157 henkeä pienempi kuin Pöytyän ja Oripään seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä vuotta aiemmin.
Pöytyän evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsenmäärä oli viime vuoden lopussa 157 henkeä pienempi kuin Pöytyän ja Oripään seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä vuotta aiemmin.

AURANMAA. Auranmaan evankelis-luterilaisten seurakuntien väkiluku väheni viime vuonna roimasti. Seurakuntien jäsenmäärä kutistui vuoden aikana 298 hengellä. Vähennys on 92 henkeä isompi kuin toissa vuonna. Alueen seurakuntien jäsenistöön kuului vuoden lopussa 14 695 henkilöä.

Jäsenkato on kiihtynyt sitten vuoden 2016, jolloin seurakuntalaisten määrä väheni 206 henkilön verran. Väestön ikärakenne näkyy seurakuntienkin tilastoissa. Pöytyällä kuolleiden määrä, 148, oli selvästi suurempi kuin toissa vuonna, jolloin se oli Pöytyän seurakunnassa ja Oripään seurakunnassa yhteensä yli 30 henkeä vähemmän. Oripään seurakunta yhdistyi Pöytyän kanssa viime vuoden alussa.

Auran, Kosken, Marttilan ja Pöytyän seurakunnissa kirkosta erosi vuoden aikana yhteensä 167 henkeä. Kirkkoon liittyneitä oli samaan aikaan 65.

 

Lue lisää 06.02.2018 lehdestä