120 kameraa räpsyy teiden varsilla – poliisi valjasti koko valvontakamerakalustonsa käyttöön 24 tunnina ajaksi

0

Poliisi valvoo ylinopeuksia koko automaattivalvonnan kalustollaan 24 tuntia. Tempaus alkoi keskiviikkoaamuna kello 6. 

Poliisin liikenneturvallisuuskeskus asettaa päälle kaikki käytössä olevat automaattivalvontakamerat ja kaikki 24 liikuteltavaa valvonta-autoa ovat liikkeellä.

– Valvomme samanaikaisesti noin 120 kameralla, Liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein sanoo poliisin tiedotteessa.

Pasterstein julkistaa Twitterissään @DPasterstein 40 kameran paikan tänään kello 16.

Lisäksi partiot tekevät myös tavanomaista nopeusvalvontaa ja tarkkailevat autoilijoiden ajotapaa. 

– Valvontaa kohdennetaan erityisesti alueille, missä on sattunut onnettomuuksia ja käytetään runsaasti ylinopeuksia. Valvontaa pyritään suuntaamaan myös kansalaisten poliisille antaman palautteen ja valvontapyyntöjen perusteella. Valvontapaikkoja ovat esimerkiksi koulujen alkamisen aikaan oppilaitosten ja päiväkotien lähistöt, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta kertoo tiedotteessa. 

Aiempien vastaavien valvontamaratonien aikana on valvontavuorokauden aikana todettu noin 5 000 kameranvälähdystä (2016 yhteensä 5 290 ja 2017 4 303 kappaletta).

 

Tieliikenteen nopeusrajoitusten tarkoituksena on liikenneonnettomuuksien vähentäminen ja onnettomuuksien tapahduttua niiden seurausten lieventäminen.

– Nopeusrajoituksilla tasataan kuljettajien käyttämiä ajonopeuksia ja vähennetään ohitustarvetta sekä parannetaan tien välityskykyä. Tutkimusten mukaan prosentin muutos keskinopeudessa muuttaa loukkaantuneiden määrää kahdella prosentilla ja kuolleiden määrää neljällä prosentilla, Onninen sanoo.