Joulupuukeräys alkaa keskiviikkona

0
Kampanjasta toivotaan tänä vuonna joululahja-apua runsaalle sadalle 0–17-vuotiaalle lapselle ja nuorelle Auranmaalla.
Kampanjasta toivotaan tänä vuonna joululahja-apua runsaalle sadalle 0–17-vuotiaalle lapselle ja nuorelle Auranmaalla.

AURANMAA. Nuorkauppakamareiden käynnistämä Joulupuukeräys alkaa jälleen keskiviikkona ja kestää joulukuun 10. päivään saakka. Keräyksen avulla hankitaan joululahjoja lapsille, jotka saattaisivat muuten jäädä jopa kokonaan niitä ilman. Auranmaalla kampanjasta toivotaan tänä vuonna joululahja-apua runsaalle sadalle 0–17-vuotiaalle lapselle ja nuorelle.

Auranmaan Nuorkauppakamarin hankkimat joulukuuset ilmestyvät keskiviikkona Auraan, Pöytyälle ja Oripäähän. Puiden oksilla olevan lahjatoivelappusen irrottamalla ja siihen vastaamalla kaikilla halukkailla on mahdollisuus toimia joulupukin apulaisina.

Auranmaan Nuorkauppakamarin tämänvuotinen keräysvastaava Marika Keiras kertoo nuorkauppakamarin hankkineen Auran, Kosken, Oripään ja Pöytyän sosiaalitoimelta tiedon lahjojen tarpeessa olevien tyttöjen ja poikien määrästä sekä heidän iästään.

Lahjoittajien kuusesta ottamissa lapuissa on maininta lahjan saajan iästä sekä siitä, toivotaanko lahjaa tytölle voi pojalle, mutta mukana on myös sukupuoleen sitomattomia lahjatoiveita.

Jokaisen kuusen lähellä on myös vihjeitä siitä, minkälaisia lahjoja eri-ikäisille lapsille ja nuorille toivotaan.

Lahjoittaja kiinnittää lapun antamaansa lahjaan ja kertoo siinä myös, mikä on lahjapaketin sisältö. Nuorkauppakamarilaiset keräävät kuusen viereen tuodut lahjat ja toimittavat ne edelleen kuntien sosiaalitoimelle edelleen jaettaviksi.

Keräyskuusia on Aurassa sekä K-Market Aurantorin että S-marketin tiloissa, Oripäässä K-Market Oripäässä ja Oripään Osuuspankissa, sekä Pöytyällä Kyrön, Riihikosken ja Yläneen Salessa. Koskella Joulupuuta ei ole, vaan koskelaisten lasten ja nuorten lahjatoiveet on kiinnitetty Auranmaan muiden joulupuiden oksille.