Maakunnan kaunein joulukatu löytyy Uudestakaupungista – Kyrö jäi kauas kärjestä

0

Uudenkaupungin jouluvalaistukseen puettu Alinenkatu on ylivoimainen voittaja Maakunnan kaunein joulukatu -kilpailussa. Uudenkaupungin katu sai yli kolmanneksen annetuista äänistä.
– Kauniit köynnökset ja lämmin väri, kiteyttää yksi äänestäjä voittoperusteet.
Kauneimman joulukadun valitsivat TS-Yhtymän lehtien lukijat yleisöäänestyksessä. Valittavana oli kymmenen erilaista katua eri puolilta Varsinais-Suomea.
Toiseksi kisassa tuli Turku ja kolmanneksi Laitila. Loput kadut sijoittuvat järjestykseen Paimio, Somero, Salo, Piikkiö, Naantali, Kyrö ja Loimaa.

Uudenkaupungin valaistuksen on suunnitellut kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén yhdessä kaupunkisuunnitteluosaston kanssa. Asennustyöt tekee ja tilaa kaupungin puisto-osasto.
Leena Arvela-Hellén kertoo, että ihmiset haluavat kaupunkeihin valoa.
– Meillä on täällä Demokatu-hanke, jossa kokeiltiin elokuussa paikallisen Rauhanpuiston valaisua. Siitä tuli paljon myönteistä palautetta, ja valot päätettiin ostaa sinne pysyvästi.
Demokatu-hanke testaa uusia ideoita keskustan kehittämiseksi ja viihtyisyyden lisäämiseksi. Tavoitteena on saada laaja kirjo kaupunkilaisia ja erilaisia sidosryhmiä suunnittelemaan ja testaamaan keskustan kaupunkitilaa.

 

Alisenkadun valot köynnökset ja valot ovat lähes uudet, vasta toista vuotta käytössä.
Kaupunginarkkitehti kertoo, että valoissa haettiin pikkukaupungin tunnelmaa.
– Rauhanpuiston valaistus maksoi noin 14 000 euroa ja muistaakseni Alisenkadun valot maksoivat suunnilleen saman verran.
Uusikaupunki on saamassa myös lisää joulu- tai kausivaloja, sillä ensi vuodelle valaistukseen on käytettävissä noin 10 000 euroa. Tarkempia suunnitelmia ei vielä ole – tai ainakaan niistä ei kerrota.
Yksi pieni valaistusyllätys kaupungissa tosin toteutuu keskiviikkoiltana.

 

Uudenkaupungin jouluvalot ovat saaneet paljon huomiota kaupunkilaisilta ja matkailijoilta. Viimeksi taksikuski kertoi terveisiä kaupunginarkkitehdille.
– Taksikuski kertoi, että hänen kyydissään olleet ulkomaalaiset vieraat olivat kiitelleet kaupungin kaunista valaistusta.
Kiitoksia on tullut myös kaupunginpuutarhuri Saija Peltolalle. Hänen mukaansa viime vuonna vaihdetut valot ovat herättäneet enemmän huomiota vasta tänä vuonna.
– Myös Rauhanpuiston vanha, historiallinen puisto saatiin uudella tavalla eloon valojen myötä. Pienellä satsauksella kaupunkiin tuli eloa.

 

Matkailusihteeri Irmeli Laaksonen kuvailee kaupunkia satukaupungiksi jouluvalojen myötä.
– Valot lisäävät viihtyvyyttä ja ihmisten on mukava olla keskustassa.
Laaksonen kertoo, että jos valoista julkaisee kuvan sosiaalisessa mediassa, positiivista palautetta ja tykkäyksiä alkaa sadella.
– Uudenkaupungin valot ovat kauneimmat, ja nimenomaan yhdistettynä kokonaan uusittuun Rauhanpuistoon.

 

Lukijaäänestyksen kakkonen oli Turku.

 

Vakka-Suomi menestyi kisassa hyvin. Laitilan joulukatu sijoittui kolmanneksi.

 

TAUSTA
Näin äänestettiin

  • Lukijat äänestivät Varsinais-Suomen kauneinta joulukatua 11.–19. joulukuuta.
  • Kilpailussa esiteltiin 10 erilaista joulukatua.
  • Ääniä annettiin verkossa ja postikorteilla noin 3 800.
  • Voittaja palkitaan kunniakirjalla.
  • Joulukatukisan järjestävät Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.