MunKlinikan käyttäjämäärät kasvussa

0
Vastaava sairaanhoitaja Suvi Hakala näyttää jättikokoiselta tabletilta, miten MunKlinikka toimii. Kokemukset kesällä alkaneesta kokeilusta ovat olleet positiivisia.
Vastaava sairaanhoitaja Suvi Hakala näyttää jättikokoiselta tabletilta, miten MunKlinikka toimii. Kokemukset kesällä alkaneesta kokeilusta ovat olleet positiivisia.

PÖYTYÄ, AURA. Kesällä toimintansa Pöytyällä ja Aurassa aloittanut MunKlinikka-etähoitopalvelu on osoittautunut hyödylliseksi lisäksi terveyskeskuksen palveluvalikoimaan. Palvelun avulla potilas voi keskustella sairaanhoitajan kanssa tietokoneen välityksellä eli chattailla. Tarvittaessa palvelun avulla voi avata myös videoyhteyden.

MunKlinikka-palvelun käyttäjämäärät ovat olleet kasvussa.

–Kesällä palvelun alkaessa käyttäjämäärät jäivät vielä aika pieniksi, mutta nyt määrä on ollut nousujohteinen. Esimerkiksi syyskuussa käyttäjiä on 88, loka- ja marraskuussa noin 140, kertoo hankkeen pääkäyttäjä, vastaava sairaanhoitaja Suvi Hakala.

Hakalan mukaan palvelu sopii parhaiten neuvontaan. Ajanvaraukseen sitä ei ole tarkoitettu.

–Jos potilas vaikka tarvitsee neuvoja vatsavaivoihin, flunssan hoitoon tai tietoa omista rokotuksista. Myös reseptin uusimiseen se sopii hyvin, mutta silloin kun on mentävä potilastietoihin, asiakkaan on tunnistauduttava pankkitunnuksillaan, Hakala kertoo.

MunKlinikka on Varsinais-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen pilottihanke. Muualla maakunnassa ei vastaavaa kokeilua ole käynnissä. Hanke myös vastaa pilotin kustannuksista.

 

Lue lisää 04.12.2018 lehdestä