Vesi-Vihtori ja Sora-Sanni saivat karvalakkinsa

0
Oripään sunnuntai-illan joulunavauksessa Vesi-Vihtorin titteli meni Hannu Kylliäiselle ja Sora-Sannin taas Suvi Lähteenmäelle. Nimikkeiden myötä he saivat päitään lämmittämään paikallista käsityötä olevat karvalakit sekä seiniään koristamaan näyttävät kunniakirjat. Kuva: Sari Holappa.

ORIPÄÄ. Oripään ”tämän vuoden kuninkaallisiksi” eli Sora-Sanniksi ja Vesi-Vihtoriksi on valittu Suvi Lähteenmäki ja Hannu Kylliäinen.

Suvi Lähteenmäkeä oli äänestyslipukkeissa kehuttu muun muassa iloiseksi ja energiseksi. Lisäksi hänen tiedettiin olevan monien yhdistysten aktiivi, ja erityismaininnan hän sai taidoistaan järjestää erilaisia tapahtumia.

Hannu Kylliäisestä puolestaan sanottiin, että hän on tehnyt paljon oripääläisten hyväksi ja ollut pitkään Lions Clubin touhuissa mukana. Lisäksi Kylliäisen eduksi luettiin se, että hän kunnan entisenä rakennusmestarina tuntee Oripään viemäriverkoston erityisen hyvin.

Lue lisää 04.12.2018 lehdestä