Tiedätkö, miten Fiskars F10-kyntöaura liittyy Tuntematon sotilas -romaaniin? Tätä kysyttiin, kun Tuntematon sotilas -tietokilpailujen pitämiseen vihkiytyneet salolaismestarit järjestivät jälleen yhden kilpailun.
Vastuksesta sen verran, että Hietanen sanoi Veran tanssia kuvaillessaan: ”Et kui ihmine ollenka voi semmottos kiäri ympärs! Ku mää meijän puales tanssasi, niin flika oliva semmotti et tuntu niinku olis Fiskarsin kympi aura käänelly.”

Traktori ja nuorisoa kyydissä, voisiko olla somerolaisempaa. Traktorilla ajetaan paikkakunnalla tarpeellista ja tarpeetonta. Viikon kuvat esittelee kaksikon, joka harrastaa pääsääntöisesti jälkimäistä. Traktori on työkone, jolla tehdään pikkuhommia tutuille. Veljekset tykkäävät myös pyöriä paikallisparlamenteissa, joiden istunnoissa käsitellään päivänpolttavat tapahtumat.

Maailman tunnetuin näytelmä Hamlet saa ensi-iltansa tänään Turun kaupunginteatterissa.
– Näytelmällä on 400 vuoden esityshistoria taustalla, joten kyllä sitä miettii myös, mikä minun kulmani teoksen esittämiin asioihin on, sanoo nimiroolin näyttelevä Jussi Nikkilä.
Hamlet-tunnelmaan pääsee Viikon kuvissa.

 

VIIKON KUVAT on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. Katso kuvat ja lue tarinat kuvien takaa.

 

JOKIRANNAN RIVIMIMMIT. Stetsoneita rakastavien Rivimimmien ohjelmistoon kuuluu peräti 75 koreografiaa. Tanssi alkoi kansalaisopiston rivitanssiryhmästä vuonna 2015, sittemmin tanssiporukasta tuli ystäväporukka. – Rivitanssissa on aina huumori mukana ja pilke silmäkulmassa. josksu mokataan kaikki yhdessä. Kuva: Katriina Reijonen, Loimaan Lehti.

 

VPK PELASTI REHTORIN. Kosken VPK:n iskuryhmä rantautui maanantaina 112-päivän merkeissä Kosken lukioon ja yläasteelle kertomaan VPK:n toiminnasta ja neuvomaan oppilaita elvytystaidoissa. VPK:n päällikkö Petri Numminen pyysi oppilaita kuvittelemaan, että voimistelusali on pimeä ja täynnä savua ja yläasteen rehtori Jouni Karvonen tuupertuneena lattialle. Oikea tapa toimia on tietysti soittaa hätäkeskukseen. Hetken kuluttua paikalle saapuivatkin hälytysosaston Juha-Matti Jolkki ja Annica Maijala, jotka raivasivat esteeksi siirretyt penkit ja kantoivat rehtorin turvaan ”savuisesta” salista. Kuva: Asko Virtanen, Auranmaan Viikkolehti.

 

MIS SIE TARTTEET OIKEIN HYVÄÄ TIETOKILPAILUA? Salolaisessa palvelutalo Ilolansalossa testattiin joukkueiden tietämystä Vänö Linnan Tuntematon sotilas -romaanista. Mukana kisassa olivat niin sanotut ammattilaisjoukkueet eli sotaveteraanijoukkueet ja sotilaspoikien peirnnekillan joukkue kuin muitakin harrastajia. Voittajajoukkueesta löytyi mies, joka arvioi lukeneensa kirjan sataan kertaan. Juontaja Ilpo Määttänen seuraa joukkueiden vastaamista. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

KYLÄN KOMEIN TRAKTORI JA LINKO SIIHEN. Tuomas Salo näyttää kuinka Massey-Fergusonilla ja lingolla lumet saavat kyytiä. 18-vuotiaat somerolaiset Pietari ja Tuomas Salo ovat kasvaneet traktorin hyttiin. Traktori on hommattu taloon jo ennen veljesten syntymää. – Se on meidän molempien ja iskän. Iskä maksaa ja me ajetaan, selvittää Pietari Salo. Kuva: Tuomas Töykkälä, Somero-Lehti.

 

HAMLET PEILAA IHMISMIELTÄ. Mitä tapahtuu vallan kammareissa, millaisia salamurhia on meneillään, mitä on ihminen ja miksi elää? William Shakespearen kuuluisin teos on tämän ajan ja kaikkien aikojen ydinkysymysten äärellä. Ensi-ilta on perjantaina 15. helmikuuta Turun kaupunginteatterissa. Hamletin roolissa on Jussi Nikkilä. Kuva: Jari Laurikko, Turun Sanomat.

 

RATKAISUHETKET. Naisten lentopallon mestaruusliigan runkosarja lähenee loppua. Salolainen LP Viesti pelaa perjantaina Vampulaa vastaan Huittisissa. Viesti johtaa liigaa, kakkosena on Hämeenlinna. Torjuntaa virittelevät Anna Czakan (vas.), Kertu Laak ja Lena Prokopenko. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

 

REIKÄ JÄÄHÄN. Sakari Salakka pyöräyttää tottuneesti jääkairaa. Someron Oinasjärvi ympärillä on hiljainen ja autio. Vain tuuli humisee. – Tiedätkös, mikä kalamiehen rukous? No, se on sellainen, että ennen kalaan menoa laitetaan kädet ristiin ja lausutaan: Herra, anna niin iso kala, ettei aina tarvii valehdella, lausuu kalamies. Kuva: Sauli Kaipainen, Somero-lehti.

 

YSTÄVYYTTÄ YLI SUKUPOLVIEN. Laitilan seurakunnan perhe- ja päiväkerholaiset askartelivat ystävänpäiväkortin jokaiselle ikäihmiselle paikalliseen Kaukolankotiin. Kuvassa 3-vuotiaiden kerhoryhmä. Kuva: Mirkku Perkkola, julkaistu Laitilan Sanomissa.

 

18 NELIÖN KIMPPAKÄMPPÄ. Parhaat kaverit Anniina Nieminen (vas.) ja Eva Lehtimäki ovat asuneet kämppiksinä 18 neliön turkulaisyksiössä viime kesästä lähtien. Luovilla ratkaisuilla molemmilla on kuitenkin tiiviissä opiskelija-asunnossa myös mahdollisuus omaan rauhaan. Turhalle tavaralle ei ole tilaa. Tiiviisti asumalla ja töitä paiskimalla kaksikko on saanut säästettyä rahaa tulevaisuudensuunnitelmiaan varten. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

MM-KISAT, TÄÄLTÄ TULLAAN. Kaarinan taitoluistelijoiden SM-juniorijoukkue Dream Edges varmisti viikonloppuna Lahdessa pääsyn Sveitsin MM-kisoihin. Se lähtee kisoihin Suomen ykkösjoukkueena, sillä joukkue voitti kaikki SM-tason karsintakilpailut kuluvan vuoden aikana. Valmentaja Siiri Eskelinen sanoo, että joukkue hakee MM-kisoista paikkaa kuuden parhaan joukosta. Dream Edgesiin kuuluu tällä kaudella 20 urheilijaa, jotka ovat iältään 14–18 vuotta. Kuva: Ville Vairinen, julkaistu Kaarina-Lehdessä.

 

LUMI KESYTTI JÄÄMIEHEN. Turkulainen Rami Kohonen on aurannut mönkijällään Kakskerranjärven jäälle luistelubaanaa jo neljänä talvena. Nyt lumimäärä osoittautui ylivoimaiseksi mönkijän voimille, ja luistelurata jäi auraamatta ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.

 

MIKÄ ON SINUN AVANTOTAPASI? Saila Myllykylä pulahtaa nakuna, Leena Teräsvasara ja Leena Oksanen käyttävät bikinejä. Ja sitten kipin kapin saunaan. Avanto ja sen mukana tuleva endorfiinitujaus takaa raukean olotilan myöhempään iltaan. – Unikin on niin ihana tämän jälkeen, vahvistaa Myllykylä. Kuva: Taina Tukia, Kunnallislehti.

 

TALVIFESTIVAALI. Suomiräpin eturiviin tiensä raivannut Gasellit on tuttu myös Ruisrock-kävijöille. Helsinkiläisryhmän tapa riimitellä huumorilla sopi niin auringonpaisteiselle Rantalavalle kuin Turun Logomon isoon saliin. Viime viikonlopun Ruishelmi-festivaali toi Turkuun jotain uutta Ruisrockin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

KYYTI KOULUSTA ULOS. Halikon lukion abiturientit Noora Huttunen (edessä) ja Riina Laakso saivat lukion mudien abien tavoin kottikärrykyydin ulos koulusta torstaina. Penkkaripäivä päätti abien varsinaisen koulutaipaleen ja päästi opiskelijat lukulomalle ennen kevään ylioppilaskirjoituksia. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

TASSUTTELUTERAPIAA. Iloista hymyä ja paijausta riitti Kalannin vanhainkodissa lauantaina, kun Sofia, Tuulikki, Dixon, Esko ja Tyyris Tytön Tyllerö tulivat vierailulle. Vieraat olivat enemmän tassuttelevaa sorttia, juttua oli vähemmän. Leena ja Anja saivat koiraseuraa. Kuva: Rauno Laine, Uudenkaupungin Sanomat.

 

ESTEKANI HYPPÄÄ KUN SITÄ HUVITTAA. Estekani Rollo suuntaa esteelle ja hyppää kevyesti sen yli. Talutushihnan toisessa päässä seuraa omistaja Karoliina Similä , joka kasvattaa estekaneja Piikkiössä. – Jos kani ei halua hypätä, sitä on aika vaikea motivoida siihen, Similä kertoo. Suomessa on jo arviolta parisataa kanihyppyharrastajaa. Estekanit kilpailevat lauantaina Kanipäivän kisassa Turun T-Talolla. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

KAUPUNGINJOHTAJA KOHTASI SAPEKKAAT TURKULAISET. Turun kaupunginjohtaja Minna Arveen (selin) raitsikkaesitys ei saanut tiistaina kannatusta kaupunkilaisilta. Turun Sanomien järjestämään joukkoliikenneiltaan osallistuneilta tuli kipakoita kommentteja kaupunginjohtajan esityksestä, osallistujat kantoivat huolta kaupunkilaisten tasa-arvoisesta joukkoliikenteestä ja rahasta. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

TUU MESSIIN TUOTTI PÖHINÄÄ. Uudenkaupungin rekrytointitapahtu järjestettiin jo neljättä kertaa. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Tommi Suutarin mukaan Vakka-Suomen hyvä työllisyystilanne näkyy: potentiaalisia työntekijöitä on nyt selvästi vähemmän. Viivi Isoheikon ilmeestä näkee, että Suutarin antama limutölkki meni oikeaan osoitteeseen. Viivin äiti Veera Isoheiko oli töissä Smile henkilöstöpalvelujen osastolla. Kuva: Asko Tanhuanpää, Uudenkaupungin Sanomat.

 

TUKIRAHASTO NUORTEN HYVÄKSI. Turun Toverit on perustanut rahaston tukeakseen junioriurheilijoita, joilla ei muuten ole varaa harrastaa. Rahastoon kerättiin rahaa viime viikolla nuorten kiekkoturnauksessa. Martin Schwab (vas.) lahjoitti Sisu Kalevan lippaaseen rahaa tukeakseen vähävaraisten perheiden nuorten urheiluharrastusta. Kasper Löytti osallistui rahojen keräämiseen Sini Paakkisen seuraillessa taustalta. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat.

 

KOULUN JÄLKEEN FUTISKENTÄLLE. Kaarinan Poikien iltapäivätoiminta aikaistaa koululaisten harjoitusaikoja. Jalkapallopainotteiseen iltapäivätoimintaa pääsee osallistumaan suoraan koulupäivän jälkeen koulun pihalta. Wenla Mecklin on iloinen, että iltapäivisin ei tarvitse mennä suoraan koulusta kotiin, vaan voi jäädä harrastamaan akvereiden kanssa. Kuva: Jan Sundman, Kaarina-Lehti.

 

Viikon kuvat -sarjassa mukana olevat lehdet:

  • Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.