Tankotanssin nelinkertainen maailmanmestari Oona Kivelä opastaa lajin saloihin myös Suomessa.
Kivelä kuvailee tankotanssijoita oman elämänsä supernaisiksi, jotka eivät kysele, mitä kannattaisi harrastaa, vaan harrastavat, mitä haluavat. Tankotanssi on heille jotakin haasteellisesta ja salaperäistä.

Viikon kuvissa on mukana myös matemaattista lahjakkuutta.
– Päässälasku on pitkälti optimointia, jolla pystyy nopeuttamaan laskemista ja ottamaan niitä nollia pois, sanoo laitilalainen Antti Vuorio. Kahdeksasluokkalainen voitti Satakunnan päässälaskumestaruuskisojen Rauman kilpailun.

 

VIIKON KUVAT on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. Katso kuvat ja lue tarinat kuvien takaa.

 

EI PÖLLÖMPI PIKKULEIPÄ. Pöytyän kunnan elinvoimajohtaja Katariina Torvinen esitteli viime sunnuntaina kunnan järjestämässä Kotipesän kevätkarnevaali -tapahtumassa kunnan uunituoretta nimikkopikkuleipää. Idea Pöytyän pöllö -piparista lähti liikkeelle Torvisen ideasta. Sen suunnittelusta ja toteutuksesta huolehti Pitoriihen Taina Lehtinen. Kuva: Tuomas Honkasalo, Auranmaan Viikkolehti.

 

ELÄMÄNTYÖ HEVOSTEN PARISSA. Auralainen esteratsastaja ja yrittäjä Raimo Aaltonen muistetaan yli 40 vuotta kestäneestä urastaan hevosten parissa. Aaltonen on voittanut muun muassa esteratsastuksen Suomen mestaruuden kahdeksan kertaa. Lisäksi hän on menestynyt useissa arvostetuissa kansainvälisissä estekisoissa. Nyt hänellä on omalla tilallaan tallissa 16 hevosta, joista viisi on omia. Miehen kotikunta Aura halusi muistaa asukastaan Elämäntyö-palkinnolla. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

PISTEVOITTO KOTIKATSOMON EDESSÄ. Jarkko Putkonen (vas.) otti omansa Koski iskee -illassa Kosken liikuntahallilla myöhään lauantai-iltana. 34-vuotias salolaisnyrkkeilijä kukisti illan pääottelussa Nicaraguasta lähtöisin olleen Oscar Amadorin yksimielisellä tuomiolla. Putkosen saldo ammattilaisena on nyt 23 ottelua, 16 voittoa. Putkoselle ilta oli ikimuistoinen, sillä on hän lähtöisin Koskelta. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

VALKOINEN SALAMA. Johannes Lehkola perusti metsään ruokintapaikan, jossa hän seurasi lintujen ja metsän eläinten elämää. Eräänä aamuna ruokinnalla juoksi metsähiiri, jonka sydän hakkasi hurjaa vauhtia. Lehkola ajatteli ensin, että eläin on sairastunut, kunnes silmät aistivat vieressä valkoisen vilahduksen, lumikon. Lehkola seurasi vieressä, miten valkoinen salama hyökkäsi ja vei hiiren mennessään. Tutulla paikalla hän ehti todistaa useita kertoja, kuinka lumikko nappasi ruokintapaikalle tulleen hiiren. Kuva: Johannes Lehkola, Kaarina-Lehti.

 

TANKOTANSSIN MESTARI. Oona Kivelä aloitti tankotanssin vuonna 2008 luettuaan lajista lehdestä matkalla New Yorkiin, jossa hän meni heti kokeilemaan lajia. Tänä vuonna Kivelä tavoittelee viidettä maailmanmestaruutta. Hän kävi opettamassa tankotanssin harrastajia Loimaalla. Kuva: Kiti Salonen, Loimaan Lehti.

 

PUUTA HAKATTU ENNÄTYSMÄÄRÄ. Puuta on korjattu ennätysvauhtia myös viime vuonna. Syynä on hyvä kysyntä teollisuudessa, sahoilla ja energiapuolella. Hakkuita suosivat hyvät korjuuolosuhteet. Luonnonvarakeskuksen mukaan metsäteollisuuden ostaman puun määrä kasvoi viime vuonna viidenneksellä vuodesta 2017. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

SAVUSAUNA SAUNOMISTA VARTEN. Pirjo ja Aaro Koskenroudan savusaunassa Uudessakaupungissa niin kiuas kuin pitkävartinen löylykauhakin ovat isännän itsensä tekemiä. Ikivanhat hirret ovat mummon mökistä Nälkämailta ja lisää löytyi Ukkohallasta. – Meillä sauna tehtii saunomista, ei poltamista varten. Kuva: Asko Tanhuanpää, Uudenkaupungin Sanomat.

 

PÄÄSSÄLASKUMESTARIT. Laitilan Varppeen koulun kahdeksasluokkalainen Antti Vuorio (oik.) voitto Satakunnan päässälaskumestaruuskisojen Rauman kilpailun ja hänen vieressään istuva Niklas Antola tuli kahdeksasluokkalaisten sarjassa kolmanneksi. Takarivissä istuva Elia Heinonen (oik.) oli lukiolaisten sarjan kolmas. Hänen vieressään olevat Joona Alopaeus (vas.) ja Ilmari Vuorela pääsivät finaaliin. Kuva: Hanna Hyttinen, Laitilan Sanomat.

 

TROOLARIMIES. Silakkaa kalastetaan Suomessa 60 troolarilla, joista suurimmat ovat pääosin ulkomaisessa omistuksessa. Etenkin virolaiset ovat ottaneet jalansijaa Suomen kalavesillä. Nauvolaisen Stefan Mickelssonin vanha troolarinsa paloi vuodenvaihteessa, mutta helmikuussa mies osti uuden aluksen. Sen avulla hän jatkaa työtään isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä. Mickelssonin tapa troolata on perinteinen saaristolainen: yksi paatti, kaksi miestä ja pitkäksi venyvät päivät. Mickelsson tarkkailee, miten pumppu pumppaa silakoita troolista aluksen ruuman säiliöön. Kuva: Jonna Lankinen, Turun Sanomat.

 

PERHEET YHDESSÄ. Perhetaekwondossa kaikki perheenjäsenet pääsevät treenaamaan samaan aikaan. Uudenkaupungin taekwondossa se on uusi juttu. Tapani Levanen (oik.) muistuttaa, että taekwondo ei ole yksilölaji. – Jos et treenaa jonkun kanssa, et voi kehittyä. Kuva: Ari Anteroinen, Uudenkaupungin Sanomat.

 

URA PALASI VOITTOJEN TIELLE. Ura Basket pääsi nauttimaan harvinaista herkkua viime viikolla, kun se onnistui kaatamaan Kupittaalla KTP:n lukemin 82–71. Voitto oli nimittäin sarjajumboksi ajautuneille kaarinalaisille vasta toinen joulun jälkeen, eikä se ollut poistunut kentältä kahden pisteen kanssa kuin kerran edeltäneissä 17 ottelussa. Ura Basketin Fiifi Aidoo kaappaamassa palloa KTP:n Tyrell Nelsonin nenän edestä. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

JÄIDEN LÄHTÖ. Jäiden lähtö on näyttävä ilmiö lähes joka kevät Salonjoessa Salon keskustassa. Tänä keväänä jäät lähtivät Salossa alkuviikolla liikkeelle, mutta niiden eteneminen tyssäsi Salon keskustaan tiistai-iltana, kun joen virtaama kääntyi laskuun. Salonjoki tulvi pahoin keskustassa vuosina 2010 ja 2011, jolloin jäätä oli paikoin vajaan metrin verran. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

 

ASENNE KUNTOON! – Asenne vaikuttaa siihen, millaiseksi elämä muodostuu, näyttelijä Pirkko Mannola tiivisti vieraillessaan Somerolla. Mannolan elämään on mahtunut monia käänteitä. Niistä hän kertoi hauskoin sanankääntein Kiiruun koulun auditoriossa kuulijoille, jotka vuoroin kuuntelivat hiiren hiljaa ja vuoroin pyrskähtelivät naurusta.
Pirkko Mannola tunnetaan näyttelijänä, laulajana ja televisiotähtenä. Nyt 80-vuotias Mannola kruunattiin 20-vuotiaana Miss Suomeksi vuonna 1958. Hän harrastaa joogaa. Kuva: Kirsi Seppälä, Somero-lehti.

 

VIRTUAALILASEILLA MENNEISYYTEEN. Keskiviikkona alkaneet Turku goes 1812 -virtuaalikierrokset vievät historiasta kiinnostuneet Suurtorin alueelle ihmettelemään, miltä kaupunki näytti 1800-luvun alussa. Suurtorin ympäristö on mallinnettu 3D-tekniikalla ajalta ennen Turun paloa. Tutkijatohtori Panu Savolainen Turun yliopistosta on vastannut hankkeen historiallisen tiedon keräämisestä. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

TAIDOKKAAT KAARET. Nauhat pyörivät taidokkaita kaaria, kun Naantalin Voimistelijoiden rytmisen voimistelun erityisryhmä Chilit esittelee taitojaan. Sulava esitys on kovan harjoittelun tulos. Suurimmalla osalla ryhmän jäsenistä on Downin oireyhtymä, joka asettaa haasteita, mutta se ei ole ollut este harrastukselle. Wilma Tuominen on yksi Chileistä ja hän on ollut mukana ryhmässä jo kaksi vuotta. Hänestä rytmisessä voimistelussa harrastuksena on vain hyviä puolia. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat.

 

ILMASTOLAKKO. Koululaiset ympäri maailman lakkoilivat viime perjantaina ilmastonmuutoksen takia. Salossa joukko toisen asteen opiskelijoita järjesti ilmastomarssin lukiolta kaupungintalolle ja vei kaupungin edustajille terveisensä. He kertoivat huolensa omasta ja lastensa tulevaisuudesta ja vaativat muun muassa hiilineutraalia Saloa. Kuva: Toni Hiekkala, Salon Seudun Sanomat.

 

SATEEN SUOJASSA PERINTEITÄ KUNNIOITTAEN. Alaskartanon tilalla Piikkiössä on valtava teltta, jonka suojissa rakennetaan kookasta hirsirunkoista maataloa. Talon rakennuttajan, merenkulkuneuvos Hans Langhin mukaan talo rakennetaan vanhoja perinteitä noudattaen. Sookkelin järeät kivet ovat peräisin alueelta aikaisemmin puretuista rakennuksista. Uuden talon alta purettiin Langhin perheen vanha koti. Näillä näkymin uusi rakennus valmistuu kesällä. Kuva: Jari Malm, Kunnallislehti.

 

RYTMEJÄ JA RIITTEJÄ. Ranskalaistaiteilijoiden Priscilla Telmonin ja Vincent Moonin Híbridos-näyttely avaa uuden WAMx:n näyttelyohjelmiston. Videoteos keskittyy Brasilian spirituaaliseen maailmaan. Näyttely kietoo katsojan sisäänsä ja kutsuu viettämään aikaa. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

PIRSTALEINEN ELÄMÄ. Turkulaisen Jussi Sudenlehden mielestä tarvitsemme tarinoita, mutta toisaalta elämä ei ole niin tarinallinen kuin halutaan uskoa. Elämä voi olla hyvinkin pirstaleinen, kuten Sudenlehden esikoisromaani Christian. Jussi Sudenlehti sanoo kirjoittavansa nopeasti ja paljon. – Koska elämäni on hektistä, saatan kirjoittaa puhelimen muistioon pitkiäkin pätkiä. Yhden matkan jälkeen minulla oli 40 liuskaa tekstiä älypuhelimella. En osaa kirjoittaa työhuoneessa, vaan tarvitsen lukitun tilan, joka liikkuu, esimerkiksi junan. Kuva: Mikael Rydenfelt, Turun Sanomat.

 

Viikon kuvat -sarjassa mukana olevat lehdet:
Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.