Talolan koulun oppilaat tekivät Koskelle uusia viirejä

0
Kosken kunnan virallinen viiri on kuvassa toinen vasemmalta. Muut iloiset, sydämelliset ja värikkäät viirit ovat Talolan koulun tokaluokkalaisten tekemiä.

KOSKI. Totuus kuullaan lasten suusta. Onneksi, sillä koskelaisen Talolan koulun tokaluokkalaiset tietävät, että Koskella paistaa aina aurinko. Koskella on myös paljon hevosia, peltoautojakin löytyy – sekä tietysti kirkko.

Muun muassa nämä asiat käyvät selville, kun katsoo Talolan koulun tokaluokkalaisten tekemiä viirejä.

–Kunnasta tuli toive, että Kosken 150-vuotisjuhlavuosi otettaisiin jotenkin huomioon. Tutkimme Kosken viiriä ja mietimme, millaisia viirejä tulisi, jos lapset saisivat tehdä heidän Koskestaan kertovan viirin, opettaja Maarit Isotalo kertoo.

Tarvittiin aikamoinen määrä mittaamista, piirtämistä, sahaamista, poraamista, leikkaamista, ompelua, pujottelua, langan kieputtamista, solmuja ja liimaamista ennen kuin lasten omat viirit olivat valmiit.

Käsityön tunneilla tehtyjen viirien avulla päästiin tutustumaan myös alike- ja päällikeompeluun.

 

Talolan koulun lasten tekemät viirit tulevat Kosken kirjastoon näytille tiistaina 2. huhtikuuta. Näyttely kestää 26. huhtikuuta saakka.

 

Lue lisää 02.04.2019 lehdestä