Pöytyän kuntakeskuksien leikkipuistot uudistetaan – Kyrön puisto valmistuu ensimmäisenä

0
Kyrön leikkipuiston välineitä pääsivät ennakkoon testaamaan Pöytyän kunnan kulttuurisihteeri Taina Myllynen, rakennustarkastaja-rakennusmestari Petri Lehtonen, Karinaisten MLL:n rahastonhoitaja Ida Kiiski sekä kulttuuri- ja luontomatkailun puolella työskentelevä Emma Niemelä.

PÖYTYÄ. Pöytyälle saadaan kolme uutta leikkipuistoa vanhojen, huonokuntoisten tilalle. Ensimmäisenä avautuu Kyrön leikkipuisto, jonka avajaisia vietetään ensi perjantaina.

Ensi syksynä leikkipuisto valmistuu Riihikoskelle. Yläneen puistoa puolestaan aletaan suunnitella vuodenvaihteessa.

Tekninen lautakunta on myöntänyt kullekin puistolle laitehankintoja ja pohjatöitä varten 20 000 euroa. Lisäksi eri yhdistykset ovat tehneet omia lahjoituksiaan.

–Esimerkiksi Kyrön niin sanottuun leijonapuistoon saadaan Lions Club Kyrö/Karinaisilta hiekkalaatikko ja Karinaisten MLL:sta leikkimökki. Lisäksi Pöytyän omakotiyhdistys ry lahjoittaa sekä Kyröön että Riihikoskelle pöytäryhmän, kertoo Pöytyän kunnan rakennustarkastaja-rakennusmestari Petri Lehtonen.

 

Kyrön leikkipuiston avajaiset perjantaina 14.6. klo 18–19.30 maauimalan kupeessa osoitteessa Ollilantie 8. Ohjelmassa muun muassa makkaranpaistoa, ilmapallopuuhaa ja aikuisille jumppatuokio. Maauimalassa on sauna lämpimänä.

 

Lue lisää 07.06.2019 lehdestä