Auranmaalla työttömiä rahtusen vähemmän kuin vuosi sitten – Katso kartasta alueen tuoreimmat työttömyysluvut

0
Varsinais-Suomessa on avoinna työpaikkoja esimerkiksi majoitus- ja ravitsemusalalla. Myös monissa muissa palvelualan ja teollisuuden tehtävissä oli töitä tarjolla enemmän kuin aikoihin.

Työttömyyden lasku jatkuu Varsinais-Suomessa ja myös Auranmaalla on työttömiä hieman viime vuotta vähemmän. Myös avoimien työpaikkojen määrä on Pöytyällä nousussa. Viime päivien uutiset Suomen talouskasvun hiipumisesta ja yritysten yt-neuvotteluista eivät yllä vielä Työllisyyskatsauksen heinäkuun lukuihin.

Pöytyällä oli heinäkuun lopussa 308 työtöntä työnhakijaa. Se on 19 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysprosentti oli heinäkuussa 8,1.

Kesäkuusta työttömien määrä on kuitenkin noussut. Silloin työttömänä oli 288 henkilöä.

Myös Marttilassa työttömien määrä on laskenut muutamalla henkilöllä, Liedossa jopa 57 hengellä. Koskella ja Oripäässä työttömien määrä on täsmälleen sama kuin vuosi sitten ja Aurassa työttömiä on neljä viime vuotta enemmän.

  • Auran työttömyysprosentti oli heinäkuussa 6,4 ja työttömiä oli 124.
  • Kosken työttömyysprosentti oli heinäkuussa 6,7 ja työttömiä oli 67.
  • Marttilan työttömyysprosentti oli heinäkuussa 7,8 ja työttömiä oli 67.
  • Oripään työttömyysprosentti oli heinäkuussa 7,0 ja työttömiä oli 41.
  • Liedon työttömyysprosentti oli heinäkuussa 6,1 ja työttömiä oli 591.

 

PÖYTYÄLLÄ oli heinäkuussa 54 avointa työpaikkaa. Se on 44 enemmän kuin vuosi sitten. Myös kesäkuun 33 työpaikasta nousua on selvästi. Aurassa avoinna oli heinäkuussa 19 työpaikkaa, kun vuosi sitten niitä oli 25, listaa Ely-keskuksen Työllisyyskatsaus.

Muissa Auranmaan kunnissa avoimien työpaikkojen määrä on hyvin pieni.

Heinäkuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa 4 400 kappaletta eli 8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 13 500 kappaletta. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna heinäkuun aikana 8 000 kappaletta, joista 4 000 oli uusia, heinäkuun aikana avautuneita työpaikkoja, kertoo Ely-keskus.

VARSINAIS-SUOMEN työ- ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun lopussa yhteensä 22 637 työtöntä työnhakijaa. Viime vuoden heinäkuusta työttömien määrä väheni kahdeksalla prosentilla eli 1 900 henkilöllä. Tahti on Varsinais-Suomessa ripeämpää kuin koko maassa, jossa työttömyys aleni viidellä prosentilla.

Työttömien osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,9 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa, jossa luku on 10,2 prosenttia.

Heinäkuun aikana työttömien yleensä määrä yleensä vielä kasvaa, tänä vuonna 1 500 henkilöllä.

Työttömyyden kasvu johtuu pääasiassa kesäajalle ominaisista tekijöistä: oppilaitoksista valmistuneiden nuorten tulosta työmarkkinoille ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä.

MAAKUNNAN pienin työttömyysprosenttia oli Laitilassa, 5,1 prosenttia. Korkein työttömyysaste oli Turun kaupungissa, 13,0 prosenttia.

Seutukunnista pienin työttömyysaste oli Vakka-Suomessa, 6,1 prosenttia ja korkein Salon seudulla 11,2 prosenttia.

TYÖTTÖMYYS väheni Varsinais-Suomessa kaikissa seutukunnissa viime vuoden lukuihin verrattuna. Ripeimmin työttömien määrä väheni Turunmaan saaristossa, 12 prosentin vauhtia. Vakka-Suomessa työttömien määrä oli sama kuin vuotta aiemmin.

Työttömyys vähenee kaikissa ikäluokissa ja se alenee koulutustaustasta riippumatta, kuvailee Ely-keskuksen tiistaina julkaisema Työllisyyskatsaus.

Pitkäaikaistyöttömyyskin vähenee lähes kaikissa alueen kunnissa. Kolmessa vuodessa pitkäaikaistyöttömien määrä on Varsinais-Suomessa vähentynyt 51 prosentilla eli 5 300 henkilöllä.

Elokuun aikana työttömien määrä alkaa yleensä vähentyä ja Ely-keskuksen asiantuntijat näkevät, että näin tapahtuu Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa.

Työttömyysluvut Pöytyällä heinäkuussa 2019

  • Lomautettuna 22 henkilöä
  • Alle 20-vuotiaita 7henkilöä
  • Alle 25-vuotiaita 27 henkilöä
  • Yli 50-vuotiaita 124 henkilöä
  • Pitkäaikaistyöttömiä 58 henkilöä
  • Lähde: Ely-keskuksen Työllisyyskatsaus.