Pyhäjärvessä ollut runsaasti pallolevää

0
Pyhäjärvessä ei ole sinilevän suhteen ollut tänä kesänä akuuttia tilannetta. Sen sijaan myrkytöntä pallolevää on esiintynyt ajoittan runsaasti.

PÖYTYÄ/Pyhäjärvi. Kulunut kesä on ollut Pyhäjärvessä levien suhteen hyvin rauhallinen. Pyhäjärvi-instituutin tutkimuspäällikkö Anne-Mari Ventelä sanoo, että koko kesänä esimerkiksi sinilevän kanssa ei ole ollut mitään akuuttia tilannetta.

Sen sijaan myrkytön pallolevä pääsi lämpiminä päivinä runsastumaan.

– Sitä on ollut vedessä ryynimäisinä lauttoina, etenkin jos tuulet ovat sitä painaneet. Ennen kaikkea, kun lämpötila nousi jossain vaiheessa 25:n asteeseen, se runsastui, Ventelä kertoo ja sanoo tilanteen taas rauhoittuneen.

Ventelä muistuttaa vielä sinilevästä, että se saattaa lisääntyä, jos lämpötilat kohoavat loppukesästä. Lisäksi levän kiertokulku on sellainen, että sitä on eniten vasta syksymmällä.

– Viime vuonnakin kävi niin, että sinilevän määrä oli runsaimmillaan syyskuun lopussa, hän toteaa, mutta huomauttaa kuitenkin, ettei Pyhäjärvi ole mikään paha sinileväjärvi.

– Siellä on hyvin harvoin edes pintakukintoja tai lauttoja.