AURANMAA. Auranmaan Viikkolehti kilpailee kärkisijoista Sanomalehtien Liiton järjestämässä paikallislehtikilpailussa. Kilpailun tulokset julkistetaan 7.11. Suurilla Lehtipäivillä Hyvinkäällä.

Vuoden 2019 Paikallislehtikilpailun loppusuoralle on sekä kerran viikossa ilmestyvien lehtien että kahdesti tai useammin viikossa ilmestyvien lehtien sarjasta valittu viisi lehteä.
Kahdesti tai useammin ilmestyvien lehtien sarjassa kärkisijoista kamppailevat Auranmaan Viikkolehden lisäksi Itä-Häme, Kalajokilaakso, Koillissanomat sekä Åbo Underrättelser.

Printtilehtien kolmen kärjen lisäksi kummassakin sarjassa palkitaan paras paikallinen verkkopalvelu.

–Paikallislehtikilpailulla on tärkeä merkitys paikallislehdille. Osallistujamäärät ovatkin viime vuosina nousseet. Tämän vuoden osalta on ilahduttavaa erityisesti verkkokilpailuun osallistuneiden lehtien määrän nousu yli kymmenellä lehdellä, kertoo Sanomalehtien Liiton järjestöpäällikkö Ilona Hannikainen.

Sanomalehtien Liiton järjestämään Paikallislehtikilpailuun voivat osallistua liiton jäsenlehdet. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 88 lehteä ja 49 verkkopalvelua. Arvioinnista vastasivat edellisvuosien tapaan Haaga-Helia ammattikorkeakoulun journalismin opiskelijat.