Auvaisten ja Mustanojan kyläkoulujen irtaimistot huutokaupataan

0
Mustanojan koululla lauantaina pidettävästä huutokaupasta löytyy kaikkea mahdollista huonekaluista vanhoihin karttoihin. Kuva: Anna Rauhansuu

PÖYTYÄ. Auvaisten ja Mustanojan kyläkoulujen irtaimistot huutokaupataan Mustanojan koululla lauantaina. Huutokaupan järjestää Riihikosken yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys. Tuotto käytetään yhtenäiskoulun oppilaiden hyväksi.

Vanhempainyhdistys sai huutokaupattavat tavarat kunnalta lahjoituksena sen jälkeen, kun kunta oli ensin ottanut irtaimistosta omaan käyttöönsä tarvitsemat tavarat.

–Paljon riippuu siitä, paljonko rahaa kertyy, mutta jotain kivaa lapsille tullaan järjestämään huutokaupasta saatavilla tuotoilla, kertoo vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Anu Holla.

Luvassa on todellista historian siipien havinaa, sillä normaalien koulunkäyntiin liittyvien tavaroiden kuten pöytien ja pulpettien lisäksi myynnissä on muun muassa vanhoja karttoja. Vanhimmat kartat ovat peräisin 1900-luvun alusta ennen Suomen itsenäistymistä. Historiasta kiinnostuneiden on mahdollista huutaa itselleen myös presidenttien virallisia kuvia.

Luonnollisesti huutokaupattavana on myös runsain määrin kirjoja, mutta myös muita koulunkäynnissä tarvittavia asioita kuten ompelukoneita ja muita käsityötarvikkeita. Sangen eksoottisiakin myyntikohteita löytyy kuten täytetty kettu.

–Jo pelkästään vanhoja työkaluja ja sukkapuikkoja on aivan valtava määrä. Kaikkea ei ole vielä ehditty edes kantaa kellarista esille, Holla kertoo.

 

Koulujen irtaimiston huutokauppa Mustanojan koululla lauantaina 26.10. kello 13. Näyttötunti alkaa kello 12.