LIETO. Liedon kunnanvaltuusto käsittelee kirjastoauton lakkauttamista maanantai-iltana. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on nyt antanut lausunnon Liedon kirjastoautotoiminnan lopettamista koskevasta suunnitelmasta. Se esittää toiminnan säilyttämistä.

Lausunnossa todetaan kirjastopalveluiden saavutettavuuden olevan keskeisen toiminnan laatua koskevista arviointikohteista.

Liedon kirjastoauton pysäkit palvelevat 10 päiväkotia ja koska lapset ovat kirjaston tärkeä käyttäjäryhmä, erityisesti he kärsivät toiminnan lakkautuksesta.

Lisäksi noin puolet kunnan asukkaista asuu keskusta-alueen ulkopuolella, osa jopa 20 kilometrin päässä pääkirjastosta.

Kirjastolain perusteella väestöllä on oltava yhtäläiset mahdollisuudet kirjastopalveluiden käyttöön ja se toteutuu vain riittävän tiheällä palvelupaikkaverkostolla.

Kirjastoauton säilyttämiseksi on avattu myös nettiadressi osoitteessa adressit.com. Adressin otsikkona on Pelastakaa Liedon kirjastoautopalvelu.

 

 

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.