Kuntoutusosastoneuvottelut alkoivat – Pöytyän vuodeosaston kohtalo ei riipu vain rahasta

0
Neuvotteluissa käsitellään Pöytyän pääterveysaseman kyljessä olevan oman vuodeosaston kohtaloa. Riihikosken osastolla on myös avosairaala, joka haluttaisiin pitää Riihikoskella. Kuva: Jorma Kaarto

AURA, PÖYTYÄ, LOIMAA. Loimaan kaupunki haluaa vähentää menojaan kauppaamalla terveyskeskuksensa osastopaikkoja Pöytyän terveyskeskukselle. Loimaan sairaalan tiloihin suunnitellulla alueellisella kuntoutusosastolla palveluja olisi tarjolla enemmän, mutta nykyistä kalliimmalla ja Pöytyän vuodeosastoa pienemmälle potilasmäärälle.

Auran ja Pöytyän johtavat virkamiehet ja luottamushenkilöt neuvottelivat torstaina ensimmäistä kertaa Loimaan kaupungin tekemästä tarjouksesta alueellisen kuntoutusosaston perustamisesta Loimaan terveyskeskuksen osastopaikoille. Loimaalla asian on nostanut esiin kaupungin tarve säästää menoissaan, Auralla ja Pöytyällä on asiassa paljon muutakin pohdittavaa.

Auran kunnanjohtaja Mika Joki luonnehtii ensimmäistä neuvottelukertaa lähinnä tunnusteluksi. Seuraavaan, joulukuun alkupuolella pidettävään neuvotteluun Loimaalta odotetaan konkreettisia ehdotuksia alueellisen kuntoutusosaston käyttöön saatavasta paikkamäärästä ja osaston hoitopäivän hinnasta.

Joki toteaa Pöytyän osastohoidon olevan nyt selvästi halvempaa kuin mitä se Loimaalla maksaa, mutta vastineeksi Loimaa voi tarjota parempia palveluita sekä yhteyden erikoissairaanhoitoon.

 

Lue lisää 12.11.2019 lehdestä