Pukinkontti täyttyy paikallisilla tuotteilla: Jenni Karlsson ideoi lähituottajien lahjakorin

0
Jenni Karlssonin esittelemät lahjakorit ovat kaikki sisällöltään erilaisia.

AURA. Moni auranmaalainen veisi mielellään omaksi tai yrityksensä tuliaisiksi täkäläisten valmistajien tekemiä tuotteita. Aurassa Auraamon joulukaupassa on nyt tarjolla Jenni Karlssonin ideoimia joulukoreja, joilla tämä toive on helppo täyttää. Jo korien ennakkomyynti on osoittanut, että idealle on käyttöä.

–Meillä on ollut tänä vuonna Boksishopissa lähituottajapäiviä ja kun viimeksi pidimme sellaisen syyskuussa, saimme idean kerätä lähituottajien tuotteista valmiita joulupaketteja, Karlsson kertoo.

Hän esitteli asiaa Auran kehittämisjohtaja Anna-Mari Alkiolle, joka innostui siitä saman tien.

Alkio otti yhteyttä auralaisiin, marttilalaisiin ja koskelaisiin yrittäjiin ja sai innostuneen vastaanoton. Lopulta lahjakori-ideaan lähti mukaan 11 lähistön tuottajaa. Joukossa on yrittäjiä Auran, Marttilan ja Kosken lisäksi myös Pöytyältä, Turun Tortinmäestä, Liedon asemalta ja Salon Angelniemeltä.

 

Lue lisää 29.11.2019 lehdestä