Rekryexpossa asiaa työelämästä ja tuhansia työpaikkoja

0
Rekryexpon kävijöille on tarjolla luentoja työelämästä, yritysesittelyjä, opastusta työnhakuun ja kymmeniä rekrytoivia yrityksiä osastoineen. Rekryexpo järjestettiin viimeksi huhtikuussa. Kuva: Riitta Salmi.

Perinteikkäässä Rekryexpossa mukana olevissa yrityksissä on avoinna jälleen runsaasti työpaikkoja. Keskiviikon tapahtumassa on mukana noin 40 yritystä, joissa on auki 2 000 työpaikkaa.

Turun Messukeskuksen tapahtumassa teemana on ict-ala, jonka osaamista, alan yrityksiä, koulutusta, ammattilaisten näkökulmia ja tuoretta tietoa on tilaisuudessa kootusti.

Ict-alan lisäksi tapahtumassa on runsaasti muita yrityksiä ja työpaikkoja on esillä monilta toimialoilta.

Rekryexpossa keskitytään myös muuttuvaan työelämään.

Työnantajapuheenvuoroissa eri yritykset esittelevät toimintaansa ja työpaikkojaan. Nämä puheenvuorot alkavat kello 10 Aspan esiintymisellä ja iltapäivän viimeisen puheenvuoron käyttää Ikea kello 16:45.

Tapahtuman pääpuhuja on laulaja, näyttelijä ja juontaja Roope Salminen. Salminen puhuu verkostoitumisen tärkeydestä ja mahdollisuuksista. Hän kertoo myös siitä, kuinka valita ihmiset, joiden kanssa tehdä töitä ja alkaa yrittäjäksi. Salminen esiintyy kello 14.30.

Google Cloudin edustaja Carita Mäkinen pohtii kello 11 alkavassa puheenvuorossaan, miten teknologia muuttaa työskentelyämme.

– Tulevaisuudessa pystymme käyttämään yhä enemmän puheohjautuvia palveluita. Uskon, että puheohjautuvista palveluista tulee arkipäivää, kun saamme kielituen myös suomen kielelle nykyistä vahvemmin, sanoi Mäkinen viime viikolla ilmestyneessä Rekryexpo-lehdessä.

Sofokuksen Milla Heikkilä kysyy ja etsii vastauksia kysymykseen, miksi naiset eivät löydä teknologia-alalle. Heikkilän puheenvuoro alkaa kello 13.

Turun ammattikorkeakoulu järjestää Rekryexpon yhteydessä kesätöiden hakuun liittyvän Speed dating -tapahtuman 18–29-vuotiaille työnhakijoille. Kokonaisuuden järjestäjänä toimivat Turun ammattikorkeakoulun Kesäduunaa-projektipajan opiskelijat. Tapahtumassa työpaikkoja tarjoavat yritykset kohtaavat työnhakijoita pikatapaamisissa kasvokkain.

HRS Advisors Oy järjestää messuilla CV-työpajan. Mukaan voi ottaa oman ansioluettelonsa, johon rekrytointikonsultit voivat antaa sparrausta ja vinkkejä.

Rekryexpo järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Viime vuonna tapahtumissa vieraili yhteensä noin 5 000 työnhakijaa.

Te-toimistot järjestävät tapahtumaan bussikuljetuksia mm. Salon, Helsingin ja Porin suunnilta.

Rekryexpon järjestävät TS-Yhtymän mediat yhdessä Turun Messukeskuksen kanssa.

 

Rekryexpo-tapahtuma Turun Messukeskuksessa keskiviikkona 20.11. kello 10–17. Rekrytointi- ja työelämätapahtumaan on vapaa pääsy.

Katso suorat lähetykset Rekryexposta avl.fi:stä

    • Kello 11 Google Cloudin Carita Mäkinen: Miten teknologia muuttaa työskentelyämme.
    • Kello 13 Sofokuksen Milla Heikkilä: Miksi naiset eivät löydä teknologia-alalle.

 

Videolla tunnelmia huhtikuun Rekryexposta: