Talvisodan syttymisestä 80 vuotta

0
Talvisotaa pakoon lähteneet evakot joutuivat tekemään matkaansa kylmissä olosuhteissa. Kuva: SA-kuva.

KOSKI. Talvisodan syttymisestä tulee tänään 30.11. kuluneeksi 80 vuotta: Neuvostoliiton tykistö avasi tulen Kannaksella 30.11.1939.

Kosken Karjalaseurassa sodan alkutaivalta muistelemassa ollut, Mellilässä asuva, everstiluutnantti evp Markku Laurinen sanoi Stalinin suunnitelleen Suomen valtaamista jo vuonna 1938. Ennen sotaa käydyissä neuvotteluissa Neuvostoliitto oli vaatinut Leningradin turvallisuuden varmistamiseksi vuokralle Suomelta Hangon tukikohdan. Lisäksi se halusi saada Suomenlahden suuret saaret.

–Kyllä Stalinin todellinen tarkoitus oli ottaa koko Suomi haltuun, ei vain muutamaa saarta, Laurinen totesi.

Venäläiset olivat laskeskelleet nitistävänsä piskuisen naapurinsa muutamassa viikossa, mutta toisin kävi.

–Meitä ei ole koskaan vähillä voimilla yritetty nujertaa, hymähti Laurinen ja sanoi suomalaisten saaneen uskoa sodankäyntiinsä, kun ensimmäinen menestys saavutettiin Tolvajärvellä ja myöhemmin esimerkiksi Suomussalmen taisteluissa Raatteen tiellä.
Kun voittoja alkoi tipahdella, Suomi rupesi Laurisen mukaan saamaan myötätuntoa maailmalta.

Talvisota päättyi 105 päivän kuluttua Moskovan rauhansopimukseen, joka allekirjoitettiin 13.3.1940 kello yksi yöllä.

 

Lähteet: Markku Laurinen ja Suomen historian Pikkujättiläinen

 

Lue lisää 29.11.2019 lehdestä