Marko Rantasen joulukuusikipinä sai sytykkeen Seattlesta

0
Joulukuusi pussin suojaan ennen kuljetusta kauppapaikalle. Pussituspuuhissa Marko Rantanen ja Joona Salmi.

PÖYTYÄ. Toreilla ja turuilla käy näinä päivinä kuhina kuusikauppiaiden ympärillä, kun ihmiset valikoivat mieleistään joulupuuta huolella ja hartaudella.

Oman toimensa ohella joulukuusia kasvattava ja myyvä pöytyäläinen yrittäjä Marko Rantanen tietää, että joulukuusisesonki on vuosien saatossa hieman aikaistunut.

–Toki on niitäkin, jotka hakevat joulukuusensa perinteiseen tapaan aatonaattona ja koristelevat sen aattoaamuna, Rantanen tietää.

Perinteinen metsäkuusi pitää pintansa ihmisten suosikkina, mutta myös serbiankuusella ja mustakuusella on omat ystävänsä.

–Syvä väri, neulasmitta ja tuoksuttomuus ovat serbiankuusen ominaisuuksia. Hajuttomuutensa takia se käy myös allergikoille.

Marko Rantanen sai kipinän joulukuusialalle vieraillessaan sukulaisten luona Yhdysvaltain länsirannikolla Seattlessa 1990-luvun alussa.

–Siellä kasvoi joulukuusia kymmenien mailien matkalla tienvarrella. Siitä se idea syttyi. Istutin ensimmäiset serbiankuuset omille maille vuonna 1992. Muutama vuosi sen jälkeen innostuin asiasta uudestaan.

Tällä hetkellä Kuusirantanen Oy:llä on kasvamassa 20 000–30 000 joulukuusta eri puolilla Pöytyää. Suurimman osan vuotuisesta kuusisadosta Rantasen perhe myy Turun torilla ja Turun tuomiokirkon myyntipisteessä, mutta myös paikallinen myyntiosuus on merkittävää.

 

Lue lisää 20.12.2019 lehdestä