Camera obscura pisti nuoret pohtimaan omia arvoja ja päihteiden käyttöä

0
Merja Männikkö kertoi Yläneen yhtenäiskoulun kasiluokkalaisille nuuskan todellisesta luonteesta.

PÖYTYÄ/Kyrö, Yläne. Mitkä ovat sinun unelmiasi? Miksi unelmista kannattaa pitää kiinni? Mitkä asiat auttavat sinua onnistumaan? Mitkä ovat vahvuuksiasi? Kuka päättää sinun elämästäsi? Muun muassa näitä asioita Pöytyän yläkoululaiset pohtivat viime viikolla Elisenvaarassa järjestetyssä Camera obscura -arvokasvatustapahtumassa. Samalla nuoret saivat napakan annoksen päihdekasvatusta.

Yläneen yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaisia tapahtuman arvokasvatusosuus hieman hämmensi, mutta päihdekasvatuksesta Aleksi Virtanen , Pauliina Holm ja Miia Mäkilä olivat yhtä mieltä: Päihdekasvatusta tarvitaan. Nuoret totesivat päihdekasvatuksen olevan tarpeen, jotta tieto päihteiden käytön riskeistä ja vaaroista kulkee.

Nuoret arvelivat tupakan ja alkoholin olevan nuorten eniten käyttämiä päihteitä. Nuuska on kuitenkin se, jonka käyttö on nuorten keskuudessa selkeästi lisääntynyt.

–Nuuska nostaa nyt päätään ja näkyy kaikkien yläkoulujen arjessa, terveyden edistämisen yhdyshenkilö Merja Männikkö kertoi.

Camera obscura on Suomen YMCA:n liiton kehittämää toimintaa, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten mielenterveyttä ja ehkäistä päihdehaittoja. Keskeinen osa Camera obscuraa on mielikuvaseikkailurata, jossa nuoret kulkevat läpi pimeiden, erilaisin tehostein varustettujen huoneiden kuulokkeista kuulemiensa ohjeiden mukaan.

 

Lue lisää 21.01.2020 Auranmaan Viikkolehdestä.