Hiihto sujuu Haukkavuoressa ilman luntakin

0
Vanessa Toivoniemi nousi pururataa kuin vanha tekijä.

PÖYTYÄ/Riihikoski. Pöytyän Urheilijoiden hiihtokoulu aloitettiin tänäkin vuonna normaaliin tapaan syksyllä. Se pikkuseikka, että lunta ei ole tähän mennessä saatu kuin lyhyille pikavierailuille, ei estä hiihtokoulun pitämistä, ei edes hiihtämistä.

Puolen sataa 5–18-vuotiasta hiihtokoululaista harjoitteli torstai-iltana ylämäkihiihtoa Haukkavuoren pururatalenkin mäessä. Käsivarret joutuivat koville, sillä luistoa oli paikoitellen liki loistavasti, mutta pitoa aika lailla vähemmän.

–Kivalta tämä tuntuu, kehui lumettoman maan hiihtoa ensi kertaa kokeillut kahdeksanvuotias Seela Vilkkinen.

Seelan äiti Riikka kertoi Seelan ensin ihmetelleen, miten hiihto ilman lunta sujuisi, mutta ensikokemuksen jälkeen hän oli valmis tulemaan lumettomaan mäkeen toistekin.

Ei purupohja sentään lunta korvaa.

–Ei tämä yhtä liukasta ole, Seela totesi ja oli tyytyväinen siihen, että hiihtokoululaiset käyvät hiihtämässä myös Uudenkaupungin hiihtoputkessa.

Hiihtokoulun rehtorina toimiva Jyrki Alikeskikylä kertoo hiihtokoulussa olevan mukana porukkaa useammasta kunnasta aina Koskea myöten.

–Ei hiihtoharrastus ole täällä mihinkään hiipunut, hän vakuuttaa.

 

Lue lisää 14.01.2020 lehdestä