Elisenvaarassa alkaa keväällä purkutyöt – Uusi koulu rakentuu betonielementeistä

0

PÖYTYÄ/Kyrö. Vuosikymmenten saatossa hämähäkkimäisen muodon saanut Elisenvaaran koulurakennus katoaa maisemasta vaiheittain. Purkutöihin ollaan ryhtymässä toukokuussa. Viimeinen purettava osa, 1990-luvun alussa valmistunut ruokasali ja kotitalousluokat, menee moukarin alle uuden koulurakennuksen valmistumisen jälkeen.

–Ruokalan kunto ei ollut pahimpia, pohdittiin jopa sen säästämistä. Mutta se olisi jäänyt erilleen muusta koulusta, Pöytyän tekninen johtaja Tarmo Rantanen ja aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu kertovat.

Nykyisestä koulurakennuksesta jää jäljelle vain kirjasto ja auditorio sekä lukion siipi, tai Monnila kuten entiset nuoret sen muistavat. Monnila on koulurakennuksen vanhimpia osia, mutta se säästyy, koska hankala sitä olisi purkaakaan. Auditorioon kiinteästi yhteydessä oleva Monnila tosin tulee kokemaan jälleen kerran muodonmuutoksen. Vanhasta jää jäljelle vain runkorakenne, kun lukion siipeen rakennetaan opettajain- ja oppilashuollon tilat.

Purkutyö sulkee kirjaston

Purkutöiden edetessä joudutaan tekemään väliaikaisratkaisuja, jotka vaikuttavat kirjaston ja auditorion käyttöön.

–Kirjasto tulee kesällä olemaan kolmisen kuukautta pois käytöstä, Rantanen ennakoi.

Kirjasto ja auditorio joudutaan sulkemaan muun muassa lämmitysjärjestelmän muutosten vuoksi. Lämmitysjärjestelmä itsessään ei muutu, tulevaisuudessakin koulu lämpiää kaukolämmöllä.

Purkamisen ja rakentamisen aikataulut täsmentyvät Rantasen mukaan lähiviikkojen aikana, kun rakennushankkeen urakoitsijat on valittu.

Elisenvaaran koulun uuden osan on suunnitellut arkkitehti Mikko Uotila. Nykyisestä oppimiskeskuksesta jää jäljelle kirjasto, auditorio ja lukion siipi eli monnila. Koulun paraatipuoli ja pääovi tulee olemaan urheilukentän suuntaan.

 

Perinteisen modernia

Arkkitehti Mikko Uotilan suunnittelema kolmikerroksinen koulu rakennetaan betonielementeistä. Perusajatuksena koulurakennuksessa on solurakenne. Alakertaan muodostuu luonnontieteellinen, keskikerrokseen alaluokkien ja ylimmäiseen kerrokseen lukion solut.

Kouluun tulee perinteiseen tapaan luokkahuoneita, joita voidaan kuitenkin yhdistää avattavilla väliseinillä. Luokkatilojen väliin jää aulatiloja, joissa voi antaa opetusta. Elisenvaaran yhtenäiskoulun rehtori Mika Virtanen on pääosin tyytyväinen suunnitelmiin.

–Koulusta tulee hieno, Virtanen sanoo ja kiittelee, että opettajat ovat päässeet mukaan suunnittelemaan uutta koulurakennusta.

Opettajien toiveena on muun muassa ollut, ettei luokkiin tule lasiseiniä. Kompromissejakin suunnittelussa on kuitenkin jouduttu tekemään. Virtanen harmittelee, että tilaa ei saatu riittävästi. Huonona puolena hän pitää etenkin sitä, että liikuntasaleja tulee vain yksi. Piirustuksissa salin koko on 573 neliötä.

–Kuntosali kuitenkin saatiin. Ja liikuntasali on jaettavissa kahdeksi pienemmäksi saliksi, Virtanen sanoo myöntäen, että entisessä Elisenvaarassa tiloja on ollut jopa ruhtinaallisesti.

Vaikka uudessa koulussa tiukkaa tekeekin, Virtanen uskoo, että kaikille luokille saadaan oma kotiluokka. Kouluun tulee myös oppilaskunnan käyttöön oma tila, joka iltaisin toimii nuorisotilana.

Valmis uuden koulun pitäisi olla 2022 syksyllä.

–Täyteen käyttöön koulu saadaan varmaan joulun paikkeilla, Rantanen arvioi ja toteaa, että rakentamistyön jälkeen koulussa on kova kalustaminen ja varustaminen.