Hirvilauman kausi päättyi tappioon

0
Jääkiekkoliitto päätti päättää kaikkien liiton alaisten sarjojen sarjatoiminnan tältä kaudelta. TarU Hockeyn edustusjoukkue ehti saada kautensa päätökseen jo aiemmin, mutta esimerkiksi Suomi-sarjan voitosta taistelleilta B2-junioreilta jäi kaksi viimeistä sarjapeliä pelaamatta. Kuva: AVL arkisto/ Markku Pönni.

LIETO/Tarvasjoki. Taru Hockeyn miesten jääkiekon kausi 3-divisioonassa päättyi tappioon Luvian Kiekko -82:lle maalein 4–9. Hirvilauma sijoittui tasaisessa kymmenen joukkueen sarjassa lopulta kuudenneksi, ja säilytti sarjapaikkansa.

Ottelu alkoi isäntäjoukkueen kannalta erinomaisesti, sillä jo ottelun ensimmäisessä vaihdossa Miikka Ranki iski kiekon maalin yläkulmaan. Kotiyleisö ei saanut nauttia johtoasemasta pitkään, sillä LuKi-82 tuli nopeasti tasoihin erän alkupuolella. Erän puolivälissä vierailijajoukkue meni 1–2-johtoon painostusjakson päätteeksi. Erän loppupuolella kotijoukkue sai ylivoima-aikaa, mutta joukkue ei onnistunut tekemään tasoitusmaalia.

Toisesta erästä muodostui kotijoukkueelle varsin synkkä, sillä LuKi-82 iski erän aikana peräti viisi maalia. Kotijoukkue teki useita ratkaisevia virheitä puolustuksessa ja vierailijat iskivät paikoistaan armotta. Kotijoukkueen osuessa toisessa erässä vain kerran, oli tilanne kolmanteen erään mentäessä jo ratkaisevan tuntuinen 2–7 vieraiden hyväksi.

Kolmannen erän kaksi ensimmäistä vaihtoa merkitsivät kotijoukkueelle toivonkipinän syntymistä, kun Tuomas Tilkanen ja Samuli Perho iskivät maalin mieheen perättäisissä vaihdoissa, kaventaen tilanteeksi 4–7. Kotijoukkueen painostus ei kuitenkaan tuottanut enempää tulosta ja vahvasti pelannut LuKi-82 teki erän aikana vielä kaksi maalia. Suurinumeroinen tappio kirjattiin lopulta siis maalein 4–9.

Hirvilauman kausi on ollut varsin kaksijakoinen hienojen voittojen ja katkerien tappioiden myötä. Viime kaudesta uudistunut joukkue ei onnistunut löytämään kauden aikana otteisiinsa tasaisuutta. Nuorten pelaajien lupaavat otteet ennustavat kuitenkin hyvää seuraavia kausia ajatellen.
Tuomas Tilkanen