Pöytyän salibandynaisten peli kulkee nyt mukavasti 3-divisioonassa

0
Pöytyän Urheilijoiden salibandynaisilla on ollut sopivasti haastetta 3-divisioonassa. Marja Heiliö ja Roosa Jälkö kisaamassa pallosta treeneissä.

PÖYTYÄ. Pöytyän Urheilijoiden salibandynaisten hyvä henki kantaa vuodesta ja sarjatasosta toiseen. Joukkue on pitänyt yhtä noin kahdeksan vuotta. Joitakin pelaajia on lähtenyt ja joitakin tullut, mutta joukkueen runko on pysynyt suunnilleen samana. Vuosien varrella joukkue on pelannut länsirannikon 4-, 3- ja 2-divisioonassa. Täksi kaudeksi naiset nousivat taas takaisin 3-divariin ja ovat Timo Kivikosken luotsaamina tällä hetkellä sarjataulukossa viidentenä pisteen päässä nousukarsinnoista.

Kapteeni Marja Heiliö ja Marika Loponen ovat olleet mukana joukkueen toiminnassa alusta alkaen. Alkuun lähdettiin liikkeelle höntsäpeleistä. Sarjaan ilmoittautuminen oli jännittävä hetki.

–Silloin mietimme jännityksellä, onko meistä tähän ja voimmeko sitoutua tällaiseen, Heiliö muistelee.

Loposella oli pelitaustaa firmasalibandysta, koripalloa ja yleisurheilua nuorena harrastanut Heiliö puolestaan opetteli uuden lajin. Hän uskoo, että eri joukkuelajeja yhdistää tietyllä tapaa yhteinen peliajatus. Mailan hallinta on ollut hänelle isoin opeteltava asia.

–Kolmekymppisenä ei todellakaan saa sellaista mailahallintaa kuin nuoret tytöt, mutta onneksi joukkueessa tarvitaan monenlaisia pelaajia, Heiliö miettii.

Joukkueenjohtaja Noora Heikman-Riikonen uskoo, että aikuisetkin pystyvät taitojaan kehittämään.

–On ollut hienoa nähdä, miten joukkue on kehittynyt ja mennyt eteenpäin, hän sanoo.

Viime kaudella kokoonpanoon tuli mukaan seuran omia kasvatteja. Heikman-Riikonen iloitsee nuorten tyttöjen tuovan joukkueelle jatkumoa. Osa tytöistä pelaa edelleen myös C-tytöissä.

Tyttösalibandy voi Pöytyän Urheilijoissa kaikkinensa varsin hyvin. Pöytyällä on omat tyttöjoukkueet C- ja D- sekä 2010–2011 syntyneiden ikäluokissa.

Yhteisöllisyyttä ja voitontahtoa

Loposelle ja Heikman-Riikoselle salibandy on koko perheen harrastus. Kummankin lapset pelaavat salibandya. Heikman-Riikonen tuli joukkueeseen noin kuusi vuotta sitten.

–Täällä oli hyvä henki päällä, hän sanoo ja kertoo halunneensa silloin vielä melko tuoreena pöytyäläisenä päästä sisälle paikkakuntaan.

Kavereita pelasi jo joukkueessa, joten kynnys mukaan liittymiseen oli matalalla. Pelaamisen lisäksi Heikman-Riikonen nykyään myös valmentaa salibandyjunnuja. Häntä viehättää erityisesti Pöytyän Urheilijoiden yhteisöllisyys.

–Pelaamaan ja valmentamaan on helppo tulla, kun täällä kaikki katsovat muidenkin lasten perään. Ja peleissä käy kivasti paikallisia katsomassa, vaikka eivät toiminnassa mukana olisikaan.

Joukkueensa vahvuuksina naiset pitävät toinen toistensa kannustamista ja joukkuehenkeä. Joukkuehenki ei ole säröillyt, vaikka joukkue on jojoillut eri sarjojen välillä.

–Jojoilu on liittynyt siihen, keitä joukkueesta on lähtenyt ja keitä on tullut, sekä valmennuksen vaihtoon. Loukkaantumiset ovat olleet isossa roolissa, Heikman-Riikonen ruotii.

Häneltä itselläänkin on nilkka murtunut pelissä.

–Kyllähän sitä alkuun mietti aina, että mitä jos jotain sattuu uudestaan, Heikman-Riikonen toteaa pelikentille paluusta.

–Aikuinen kun ei kuntoudu kuten lapset.

Sinnikkyys ja periksiantamattomuus lienee koko joukkuetta nimittävä yhteinen tekijä. Heiliön mukaan joukkue on myös voitontahtoinen ja vauhdikas.

–Joukkueena karvaamme kovaa ja yhteinen pelitapamme on taistella joka pallosta loppuun asti.

Kauden 2017–2018 jälkeen joukkue putosi lähtöpisteeseen, eli 4-divisioonaan, mutta naiset päättivät, että yksi kausi siellä sai riittää. Keväällä sitten juhlittiinkin nousua takaisin 3-divisioonaan. Nyt peli on kulkenut siten, että pääsy 2-divisioonan nousukarsintoihin on mahdollista. Edellinen piipahdus 2-divarissa kaudella 2016–2017 oli joukkueelle liian kova haaste.

–Ennen kaikkea tykkään, että saamme kovia pelejä. Jos saamme 3-divisioonassa tarpeeksi kovia pelejä, tasomme on sitten se, Heiliö pohdiskelee.

Hänelle ei ole jäänyt hampaan koloon, ettei vauvaloman vuoksi päässyt pelaamaan 2-divisioonan pelejä. Oman lapsen saaminen kun kuitenkin vie voiton salibandysta.

 

Seuraavat ottelut Pöytyän naiset pelaa 15.2. Mynämäellä jolloin vastaan asettuvat NIF ja HuKu. Runkosarja päättyy 8.3. Maskussa AFC Campus 2:sta ja RunU:a vastaan pelattaviin otteluihin.