71-vuotiaan eläkeläisaktiivin Juhani Tynjälän kalenteri tyhjeni täysin

0
Juhani Tynjälän auto suuntaa normaalisti ahkerasti erilaisiin tapaamisiin, mutta nyt sille ei juuri ole käyttöä, sillä yli 70-vuotias kuski on hallituksen määräyksellä kotikaranteenia vastaavissa olosuhteissa.

MARTTILA. Hallituksen linjauksen mukaan kaikkien yli 70-vuotiaiden pitäisi mahdollisuuksien mukaan pysyä erillään kontakteista. Ikäihmisille koronavirus on vaarallisempi kuin nuoremmille ikäluokille. Suositus on siis tehty ikäihmisten omaa hyvinvointia ajatellen.

Mitä tilanteesta ajattelee 71-vuotias Juhani Tynjälä, jonka kalenteri on ollut aina täynnä. Vuonna 2012 eläkkeelle jäänyt Tynjälä tuli Marttilaan kunnanjohtajaksi vuonna 1974. Eläköitymisen jälkeen kalenteri on täyttynyt erilaisista luottamustehtävistä ja vapaaehtoistoiminnasta.

Metsään puuhommiin

Tynjälä on neljättä vuotta Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja. Piirissä on 45 jäsenyhdistystä ja 17 000 jäsentä. Jo pelkästään tuohon tehtävään liittyviä kokouksia ja muita tapaamisia saattaa olla viikossa useita.

–Tuntuu kovin oudolta, kun kalenteri on tyhjä, mutta samalla myös vapauttavalta. Nyt alkuvaiheessa aika on kulunut kodinhoidon parissa, niin pöydillä olevia papereita järjestellessä kuin muutenkin siivotessa, Tynjälä sanoo.

Ohjeistukset siitä, pitäisikö yli 70-vuotiaiden pyrkiä hoitamaan myös kauppa-asiansa esimerkiksi ystävien ja sukulaisten avulla ovat hieman vaihdelleet.

–Tuntui aivan kamalalta kun ensin sanottiin ettei kaupassakaan saisi käydä, mutta sitten kun asia muuttui niin, että kauppa- ja apteekkiasiat voi itse hoitaa, helpotti, Tynjälä sanoo.

Tynjälä asuu yksin omakotitalossaan, mutta hänellä on pitkäaikainen naisystävä, joten yksinäisyys ei tule ongelmaksi. Tynjälä muistuttaa, ettei ikäihmisilläkään ole ulkonaliikkumiskieltoa.

–Eräs tuttavani sanoi menevänsä metsään puuhommiin. Kun metsässä lähin naapuri on kilometrien päässä, ei varmasti ole tartuntavaaraakaan.

Maaseudulla ikäihmisten tilanne onkin monesti helpompi. Väkijoukkoja ei ole ja luonnossa yksin liikkuminen on mahdollista.

Asiat hoituvat

Harmituksestaan huolimatta Tynjälä suhtautuu tilanteeseen valoisasti.

–Olen aivan varma, että Suomi kykenee tämän asian hoitamaan. Tiukat rajoitukset ovat kaikkien hyväksi, ilman niitä terveydenhoidon resurssit eivät riittäisi.

Tynjälällä on terveisiä myös niille yli 70-vuotiaille, jotka viittaavat kintaalla viranomaisten näkemyksille jäädä kotiin.

–Säännöt on tarkoitettu meidän kaikkien parhaaksi. Pitää myös muistaa, että jos yli 70–vuotias ei välitä itsestään, hänen pitää ainakin välittää ystävistään ja sukulaisistaan, joille aiheutuu huolta, jos ikäihminen turhaan altistuu tartunnalle.

Tynjälän mukaan monet ikäihmiset kuitenkin suhtautuvat tilanteeseen rauhallisesti. Muistissa ovat 1950-luvulle saakka kestänyt pula-aika ja edelliset epidemiat.

–Olin Tampereella opiskelemassa vuonna 1968, kun Suomeen iski aasialainen. Se aiheutti korkean kuumeen, vaikka ei ollutkaan hengenvaarallinen. Koulut olivat hätää kärsimässä, koska opettajia oli niin paljon sairaina. Olin itsekin viikon verran opettamassa Amurin kansakoulun viidesluokkalaisia. Ikimuistoinen kokemus, Tynjälä kertoo.

Ikäihmiset ovat paitsi rajoitusten kohteina, asettavat niitä myös itse.

–Eläkeliiton piirihallitus kokoontui 13.3. Päätimme peruuttaa piirin kevätkokouksen ja antaa jäsenyhdistyksille suosituksen, etteivät nämä järjestäisi omia kokouksiaan, vaikka sääntöjen mukaan pitäisi. Tilanne on niin poikkeuksellinen, terveys menee Eläkeliiton sääntöjen edelle.

Tynjälä muistuttaa, että vaikka tilanne on hankala, kaikki on suhteellista.

–Luin facebookista kirjoituksen, missä todettiin että edelliset sukupolvet kutsuttiin sotaan, meidän pitää löhöillä sohvalla muutama viikko. Kyllä tästä selvitään, Tynjälä muistuttaa.