Caruna lahjoitti marttilalaisille uimalippuja

1
Carunan aluejohtaja Tuomas Maasalo ja avainasiakaspäällikkö Petri Parviainen lahjoittivat marttilalaisille kassillisen uimalippuja. Lahjoituksen ottivat vastaan kunnanjohtaja Carita Maisila ja sosiaalipalvelujohtaja Maria Vesala.

MARTTILA. Sähkönjakeluyhtiö Caruna on lahjoittanut marttilalaisille lapsille ja aikuisille uimalippuja Salon uimahalliin. Lippuja on jaossa aikuisille 50 ja lapsille 100 kappaletta. Uimaliput pyritään lahjoittamaan kunnan sosiaalitoimen kautta niille, joiden harrastusmahdollisuudet ovat rajalliset esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta johtuen.

–Carunan ja kunnan tavoitteena on yhteistyössä tukea marttilalaisten liikkumista ja virkistymistä sekä tuoda hyvää mieltä ja liikunnan riemua kaikille, kunnanjohtaja Carita Maisila ja sosiaalipalvelujohtaja Maria Vesala kertovat.

Carunan avainasiakaspäällikkö Petri Parviainen puolestaan toteaa, että yritys haluaa yhdessä kuntien kanssa tuottaa hyvää energiaa ja kannustaa harrastamaan. Uimalippuja Caruna on jakanut useampaan alueensa kuntaan pidemmällä ajanjaksolla.

–Uiminen on todella hyvä harrastus. Sitä voivat harrastaa kaikenikäiset ja kaikenkuntoiset vuodenajasta riippumatta. Se ei myöskään vaadi harrastajalta kalliita varusteita, Parviainen sanoo.

Parviainen kertoo, että Caruna käy Marttilan kunnan kanssa säännöllisesti läpi kunnan ja paikallisten asukkaiden tarpeita sähköön ja kunnan asiakkuuteen liittyen. Hän toteaa kunnan viranhaltijoiden olevan aktiivisia kunnan kehittämisessä.

Vesala ja Maisila iloitsevat uimalippulahjoituksesta. Lippuja jaetaan aluksi yksi per henkilö. Maisila toteaa, että Marttilassa uimataitoa pidetään erittäin tärkeänä kansalaistaitona.

–Olemme halunneet huolehtia uimaopetuksesta kattavasti niin esikoulussa kuin koulussa. Lisäksi järjestämme kesäisin lapsille suunnattuja uimakouluja, Maisila sanoo ja harmittelee, ettei lippulahjoitusta voinut tehdä Tarvasjoen uimahalliin.

–Uimahalliksi valikoitui Salon uimahalli, koska lippujen voimassaoloajan piti olla vähintään vuosi ja meitä lähimpänä sijaitsevan Tarvasjoen uimahallin jatko syksystä alkaen on vaakalaudalla.

Aiemmin kerrotusta poiketen Marttilan kunta ei jaakaan uimahallilippuja perjantaina 20.3. kunnantalolla. Lippuja voi tiedustella puhelimitse ja sähköpostitse. Ohjeet löytyy kunnan nettisivuilta. Uutinen päivitetty perjantaina kello 15.26.

 

1 KOMMENTTI

  1. Mistä syystä Caruna jakaa näitä vain Martilassa kun asiakkaita on ympäritössä huomatavasti muilakin paikakunila.
    Eikö pitäisi jakaa tasapuolisesti koko verkon alueen kulutajille, nämähän nuo kuitenkin sähkönsiirto laskussa maksaakin.

Comments are closed.