Pöytyä sulkee nuorisotilat ja kaikki Auranlaakson kansalaisopiston tilaisuudet perutaan

0

PÖYTYÄ. Pöytyän kunnan johtoryhmä on päättänyt perua Auranlaakson kansalaisopiston opetuksen, luennot ja muut tilaisuudet aina toukokuun loppuun saakka. Myös nuorisotilat pidetään kiinni ja kokoontumista edellyttävä toiminta perutaan toukokuun loppuun saakka.

Koulujen kerhotoimintaa sekä liikunnanohjaajan ohjausryhmiä ja muita liikuntatoimen kokoontumisia ei enää tänä keväänä järjestetä.

Kurssi- ja muiden maksuhyvitysten palauttamista valmistellaan parhaillaan.

Toimenpiteillä Pöytyän kunta haluaa ehkäistä riskiä saada koronavirustartunta.

Päiväkotien, koulujen ja lukion toiminta jatkuu Pöytyällä toistaiseksi, samoin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta. Kirjastot ovat avoinna toistaiseksi.

Pöytyän MLL on ilmoittanut puolestaan pitävänsä perhekahvilan kiinni maaliskuun loppuun saakka.

 

Pöytyän kunnan koronavirustiedotteisiin pääsee tästä linkistä.