K-markettien riskiryhmien omalle tunnille hyvä vastaanotto

0
Riskiryhmien oma ostostunti on otettu hyvin vastaan ja kokeilu jatkuu ainakin koko ensi viikon, kertoo Kyrön K-marketin kauppias Jenni Juhajoki.

PÖYTYÄ/Kyrö, LIETO/Tarvasjoki. Kyrön K-marketin kauppias Jenni Juhajoki on koko kuluvan viikon avannut kaupan tuntia normaalia aikaisemmin. Ensimmäinen tunti kuudesta seitsemään on tarkoitettu vain kokoronaviruksen riskiryhmille. Kaikelle kansalle kauppa aukeaa normaalisti seitsemältä.

–Riskiryhmien oma tunti on otettu hyvin vastaan. Väkeä on ollut aamutunnilla sopivasti, ehkä noin 15 henkeä. Riskiryhmiin kuuluvat asiakkaat ovat olleet tosi mielissään siitä, että heidät on huomioitu, Juhajoki kertoo.

–Tilanne herättää paljon epävarmuutta ja väkijoukossa liikkumista arastellaan. Riskiryhmiin kuuluvat asiakkaat tuntuvat arvostavan myös sitä, että saavat rauhassa keskustella tilanteesta, Juhajoki kertoo.

Järjestely jatkuu ainakin koko ensi viikon. Sen jälkeen jatkoa mietitään uudelleen.

Muut kuin riskiryhmiin kuuluvat ovat kunnioittaneet hyvin kokeilua ja tulleet ostoksille vasta normaalina aukioloaikana.

Ostoskäyttäytymisessä on Juhajoen mukaan nähtävissä selviä eroja normaaliin. Wc-paperia, tonnikalaa ja muita hyvin säilyviä tuotteita ostetaan normaalia enemmän ja kertaostosten määrä on normaalia suurempi.

Juhajoen idea herätti myös valtakunnallista huomiota. MTV3:n uutiset kävi haastattelemassa Juhajokea, mutta juttu ei ole vielä ilmestynyt.

Tarvasjoella K-market Taatelissa on myös kuluvalla viikolla kokeiltu riskiryhmien omaa tuntia.

–Jatkamme toistaiseksi kokeilua ja kauppa on auki joka arkipäivä riskiryhmille kello 7–8. Ihmisiä on käynyt hyvin ja riskiryhmiin kuuluvat arvostavat palvelua, kertoo Taatelin kauppias Juha Juhajoki.