PÖYTYÄ/Kirkonkylä. Yli sata kanihäkkiä Kyntäjäntuvan salissa oli erikoinen ilmestys. Häkkien sisältä löytyi kiloja ja satoja grammoja pörröistä suloisuutta, kun rauhalliset kanit odottivat omaa tuomarointivuoroaan. Kaniininkasvattajat ry:n rotukaninäyttelyssä oltiin leikkimielisesti tosissaan. Hyvä arvostelu lämmitti omistajan mieltä, mutta tapahtuman tarkoituksena oli enemmänkin saada kasvattajat koolle ja lisätä samalla puputietoutta – paijauspisteen kokoaikaista ruuhkaa unohtamatta.
–Kaniininkasvattajat perustettiin Suomen viimeisten sotien aikaan. Kaneilla oli tarkoitus korvata ruokapulaa, sillä niiden tiedetään lisääntyvän herkästi. Kanatalous meni aika nopeasti kovaa kyytiä ohi, mutta tätä kaninkasvatusperinnettä vaalitaan edelleenkin. Silloiset kantakanit tulivat Tanskasta ja Norjasta. Suomalaista kantakania ei varsinaisesti ole olemassakaan, kertoi Arto Salo Kaniininkasvattajista.
Vaikka Salo vannotti, että rotukaninäyttelyssä pisteet eivät ole se tärkein juttu, levisi mairea hymy Salon kasvoille, kun hänen kaninsa sai 97 pistettä sadan ollessa maksimi.
Kaneja kasvatetaan monesta syystä.
–Osa meistä kasvattaa kaneja ihan lihaksi, osa lemmikeiksi ja osa jalostusmielessä. Angorakaneista saadaan tietenkin villaa. Meidän porukassa kaikki haluavat olla lempeitä kasvattajia. Itse aina mietin, että jos olisin itse kani, niin miten haluaisin itseni minua kohtelevan, Salo filosofoi kanin kasvattamisen periaatteita.
Kaksi tuomaria arvioi kaneja jatkuvalla syötöllä Kyntäjäntuvan lavalla.
–Korvien mittaus on oikeastaan tuomarin helpoin tehtävä, sillä ne on nopeasti mitattu. Sitten pitää arvioida käsituntumalta kanin ruumiinrakennetta, muun muassa lonkkien oikeanlaista muotoa, tuomarina toiminut Jaana-Kaisa Kekki selvensi.
Rotujen ihannemitat ja määritykset löytyivät kirjasesta tuomarin pöydältä, josta saattoi tarkistaa muun muassa pilkkujen riittävät määrät tai määritetyn ihannepainon.
–Kanin tulisi olla paikallaan myös jäntevästi, mutta esimerkiksi oma pupuni vetää aina ihan levyksi, kun se on tottunut jo rapsutuksiin. Kanithan eivät lähtökohtaisesti ole rapsuteltavia, mutta moni tottuu siihen ja nauttiikin siitä. Lemmikkikaneja käsiteltäessä tulee muistaa, että eläintä ei saa retuuttaa, vaan kohdella hellästi, Salo muistutti.
Rapsuttelu- ja paijauspisteellä oli kova ruuhka, kun soopeli-rotuinen Jimmy-Jänes keräsi valtaisan määrän huomiota. Häkeissä olleisiin kaneihin ei saanutkaan koskea.
–Kierretään Jimmyn kanssa aika paljon vanhustenkodeissa ja kehitysvammaisten asuntoloissa. Ihmiset ovat ihastuksissaan, kun Jimmy on niin pehmeä, omistaja Sanni Siren kertoi.
Soopelit ovat kilttejä ja säyseitä, mutta kyllä niistä lähtee voimaakin. Nimittäin seurapupun roolin sivuun heittävä soopeli saattaa harrastaa estehyppyä. Suomen ennätys on korkeudessa 97 senttiä ja pituudessa hurjat 290 senttiä.
Enni Väätäinen, 10, rapsutteli innoissaan Jimmy-Jänestä. Äiti oli luvannut hänelle ehkä kanin kesemmällä.
–Tykkään pupuista siksi, kun ne ovat niin seurallisia. Olen täällä tutustumassa, mikä olisi hyvä rotu. Leijonaharjaskani näyttää ainakin tosi kivalta ja tuntuu olevan rauhallinen, Enni pohti mahdollista tulevaa pupuostosta.
Pupukuume tuntui nousevan vielä uudelle tasolle, sillä olihan näyttelyssä 119 kania ihailtavana.
Tuomas Honkasalo