Varsinais-Suomessa 72 koronatartuntaa, eilen luku oli 65

0

Koronatapausten määrä Varsinais-Suomessa kasvaa edelleen hitaasti. Koko maakunnan alueella on todettu 72 ihmisellä korontartunta 30.3.2020 mennessä.

Seitsemän potilasta on tällä hetkellä sairaalahoidossa.

Maanantaina tiedotettiin, että alueella on tapauksia 65. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri kuvailee, että tartuntojen määrä on maltillinen.

Tyksin sairaaloissa ei ole todettu yhtään uutta tartuntaa perjantain jälkeen. Suurin osa Varsinais-Suomessa viime päivinä testatuista henkilöistä on siis sairastunut muista syistä. Influenssaviruksia sekä muita hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia, esimerkiksi rino- ja adenovirusta sekä RSV:ta, on edelleen ajankohdalle tyypillisesti todettu sairaanhoitopiirissä.

SUOMESSA on nyt 1 384 varmistettua koronavirustapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Yhdessä vuorokaudessa uusia laboratoriovahvistettuja tartuntoja tuli yhteensä 71 eri sairaanhoitopiireistä.

Todellinen sairastuneiden määrä on käytännössä huomattavasti suurempi, koska kaikkia oirehtivia ei testata. Vaikka koronavirus voi aiheuttaa kuoleman, osa tartunnoista on täysin tai lähes oireettomia.

THL:n tartuntatautirekisterin tiedot päivittyvät muutamien päivien viiveellä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella on varmistunut 896 koronavirustartuntaa, kertoo THL. Pirkanmaalla määrä on 106 ja Pohjois-Pohjanmaalla 58.

SUOMESSA on menehtynyt 13 henkilöä koronaviruksen aiheuttamiin sairauksiin. Varsinais-Suomessa ei ole toistaiseksi yhtään koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen menehtynyttä.

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erikoisvastuualueella on menehtynyt kymmenen, yksi Kuopion, yksi Oulun ja yksi Tampereen yliopistollisen keskussairaalan alueella.

TYKSIN sairaaloissa jatketaan ei-kiireellistä toimintaa, koska koronantartuntojen määrä on maltillinen. Potilaat voivat saapua sairaalaan ajanvarauksella, jos heillä ei ole hengitystieoireita.

Kaikkien hengitystieoireista kärsivien potilaiden tulee soittaa ennen saapumistaan, muistuttaa sairaanhoitopiiri.