Ruokakasseja oltiin jo odotettu – Pöytyäläisperheistä valtaosa tarttui koululaisten ruoka-apuun

0
Anna Ali-Eskolan mukaan ruokakassit olivat odotettu ja hyvä apu kunnalta koulaisten perheille.

PÖYTYÄ. Valtaosa pöytyäläisperheistä tarttui kunnan tarjoamaan mahdollisuuteen noutaa etäopetuksessa oleville koululaisille ruokakassi. Ruokapalvelupäällikkö Kaija Lähteenmäki laskee, että noin 80 prosenttia koululaisista sai tiistain jaossa ruokakassin. Esikoululaiset mukaan lukien hakijoita oli noin 840.

Ruokakassit sisälsivät muun muassa perunoita, makkaraa, säilykkeitä, pinaattiohukaisia ja puurohiutaleita, yhteensä 16:tta eri artikkelia. Kasseihin käytettiin kouluruokaa vastaava kuukauden elintarvikemääräraha. Lähteenmäen mukaan ruokakassien sisällön kokoamisessa oli oma laskemisensa.

–Sekin vaikutti, mitä tukusta sai. Nythän moni muukin kunta tarjoaa näitä ruokakasseja, hän toteaa ja kertoo, että näillä näkymin toukokuussa jaettavat kassit tulevat olemaan tukun tarjonnasta riippuen sisällöltään suunnilleen samanlaisia.

Kahdelle koululaiselleen kassit noutanut Anna Ali-Simola pitää ruokakasseja odotettuna ja todella hyvänä juttuna.

–Ruokaa menee hirveästi ja tuntuu, että lapset syövät huonommin nyt kotona kuin koulussa. Töistä kotiin tullessani heillä on huutava nälkä.

Keskuskeittiöllä kuviot uusiksi

Ruokakassien nouto toteutettiin Kyrön koululla, Riihikosken keskuskeittiöllä ja Yläneen yhtenäiskoululla tiistaipäivän aikana porrastetusti ruuhkan ja virustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Kyrön koululla ruuan jakajat olivat hyvällä mielellä.

–Oma toimipisteeni on nyt kiinni ja olen hypännyt eri paikoissa. Tämä on ihan kivaa vaihtelua, laitoshuoltajana työskentelevä Anu Ilmalahti totesi.

Koulujen sulkeminen on vaikuttanut isosti myös keskuskeittiöön, josta työt käytännössä loppuivat ja tilalle tulivat erilaiset kuviot ykskaks. Lähteenmäki kertoo keittiön väen viettäneen nyt muun muassa talkoovapaita.

–Olemme myös tehneet suursiivousta, joka yleensä tehdään kesällä.

Ruokakassien pakkaamiseen ja jakoon tarvittiin taas paljon porukkaa ja avuksi saatiin väkeä puhtaanapitopalveluista.

–Meillä oli innokkaita pakkaajia, Lähteenmäki kiittelee.

Seuraava ruokakassien jako on suunniteltu pidettäväksi 12. toukokuuta. Siihen on perheiden jo pitänyt ilmoittautua, mutta suunnitelmiin saattaa tulla vielä muutoksia, jos valtiovalta päättää palauttaa koululaiset kouluun toukokuun viimeisiksi viikoiksi. Lähteenmäki kertoo, ettei seuraavaan jaon tavaroita ole vielä tilattu. Kunnanhallitus tekee seuraavien ruokakassien jaosta päätöksen tilanteen mukaan.