Nuoret miehet rakastuivat iskelmämusiikkiin – Komiat julkaisee ensimmäisen levynsä

0
Komiat on kuvattu istuskelemassa Laurilan lavalla Marttilasta. Kuva: Katja Tamminen

PÖYTYÄ/Yläne. Tanssiorkesteri Komiat koostuu keskimäärin 25-vuotiaista nuorista miehistä, joita yhdistää rakkaus iskelmämusiikkiin. Mikä ajaa nuoret miehet soittamaan iskelmämusiikkia, kun niin monet nuoret kuuntelevat radiosoitoistakin tuttua dance-musiikkia ja kevyttä poppia?

–Kaikilla on tässä varmasti hieman eri tarina taustalla, mutta jossain kohtaa jokainen on ollut iskelmän kanssa tekemisissä ja kaikki ovat löytäneet sen hienouden, yhteen rumpali Eero Nummela kertoo.

Yläneeltä kotoisin olevat Juho Eskolan ja Samuel Järvisen iskelmään vihki silloinen Yläneen yhtenäiskoulun musiikinopettaja Turo Lento.

–Yläneeltä on tullut jo iät ja ajat suosittuja ja erittäin laadukkaita tanssiorkestereita, Nummela kehuu.

–Myös tanssilavakulttuuri on meille kaikille lähellä sydäntä eli siitäkin syttyy paloa tekemiseen, Nummela lisää.

Tyylillisesti perinteiseen iskelmään nojaava Komiat nousi suuremman yleisön tietoisuuteen voitettuaan Tanssiorkestereiden SM-kilpailun heinäkuussa 2018 Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Jo ennen kilpailun voittoa yhtye oli ehtinyt herättää huomiota Suomen tanssilavoilla haitarivetoisella musiikilla ja reippaalla keikkameiningillä.

–Yhtye antaa joka ilta kaikkensa esiintyessään yleisölle. Tälle meidän tyyliselle rillumarei-meiningille, jossa haitari soi ja tahti käy jalan alle, tuntuu olevan paljon kysyntää yleisön puolelta. Pitää osata arvostaa yleisöä ja esitettävää musiikkia, luettelevat Eskola ja Järvinen syitä bändin menestykseen.

Koronavirusaika on tosin hetkeksi lopettanut yhtyeen keikkailun. Normaalissa oloissa yhtye olisi edennyt sadan keikan vuosivauhtia.

–Soitamme keikoilla omien biisien lisäksi vanhoja klassikoita. Biisit opetellaan ulkoa, jotta soittajat voivat olla live-tilanteessa oikeasti läsnä ja yhteydessä yleisöön. Sitten ei tarvitse tanssijoiden ja yleisön katsoa nuotteihin tuijottajia soittajia. Seuraamalla Komioita somessa pääsee myös kiinni noihin keikkatunnelmiin ja hassuihin sattumuksiin, vinkkaa Nummela.

Ensimmäinen pitkäsoitto

Komiat julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa perjantaina 15.5. Korona-aika on tuonut poltetta bändin sisälle, sillä halu keikoille olisi jo kova, mutta vallitsevalle tilanteelle ei voi mitään. Kaikki energia käytetään poikkeuksellisessa tilanteessa uuden levyn markkinointiin.

Yhtye on uuteen levyyn äärimmäisen tyytyväinen.

–Olemme saaneet vangittua levylle tätä yhtyettä monipuolisuudessaan. On haitarisvengiä, tunnelmointia ja tarttuvia kertosäkeitä. Tuottajalegenda Esa Niemisen kanssa saatiin myös mahtavat laulustemmat levylle, mikä toki kuullaan myös livenä. Solistin ääni soi hienosti läpi levyn niin valssissa kuin humpassakin. Kaiken kaikkiaan saatiin hieno kuunneltava kokonaisuus, joka myös muiden kuin iskelmän ystävien kannattaa kuunnella. Levy onkin tehty nimenomaan intohimosta tanssi- ja iskelmämusiikkiin, hehkuttaa Nummela.

Albumin kappaleista puolet on täysin uusia sävellyksiä ja sanoituksia ja puolet on Komioiden keikkaohjelmiston suosikeiksi nousseita lainakappaleita.

–Suurin osa uusista kappaleista on yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä. Sanoitukset ovat sekä bändin omaa tuotantoa että meille kirjoitettuja tekstejä. Kirjoittajien taustalta löytyy pitkän linjan iskelmämusiikin tekijöitä, kuten Sinikka Svärd ja Pekka Laaksonen. Kappaleiden sovitukset on tehty bändin ja tuottaja Esa Niemisen yhteistyönä, Nummela luettelee.

Levyn kuvitus on purkitettu Laurilan lavalla, Marttilassa.

–Yhtyeen ensimmäiset promovideot päästiin kuvaamaan Laurilan lavalle aikanaan. Varsinais-Suomessa on paljon kauniita ja hyvin pidettyjä tanssilavoja, mutta Laurilan lava oli miljööltään ja kooltaan juuri sopiva kuvauksia varten. Lavalta on myös jäänyt mieleen hyvä tunnelma, kun olen käynyt katsomassa A.Aallon vuosittaista keikkaa Laurilassa, Nummela muistelee.
Tuomas Honkasalo