Pöytyän terveyskuntayhtymän talousarvio saatiin vihdoin hyväksyttyä

0

PÖYTYÄ. Pöytyän kunnanvaltuusto joutui maanantaisessa kokouksessaan kummastelemaan Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän talousarvion jo puoli vuotta jatkunutta soutamis- ja huopaamisnäytelmää.

–Tilanne on aivan absurdi: samaa asiaa vaan pyöritellään eikä tätä ole vieläkään saatu hyväksyttyä. Talousarvion valmistelu on ollut aivan luokatonta. Meidän pitäisi saada se jo marraskuussa ja nyt on eletty jo puolet tästäkin vuodesta, päivitteli keskustan valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron pitänyt Veikko Niittymaa.

Hämmennystä valtuutetuissa herätti myös kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus, jossa valtuustolle ehdotettiin väestövastuulääkärimallista luopumista ja siirtymistä esimerkiksi tiimi- tai listausmalliin. Perusteluina olivat taloudelliset vaikutukset.

Keskustan Janne Rauhansuu ihmettelikin omassa puheenvuorossaan, onko hän ainoa, joka ei ymmärrä, mistä oikein on kyse. Kokoomuksen Esko Tuuppa yhtyi ihmettelijöiden joukkoon ja kysyikin, että mitä tällä esityksellä halutaan tavoitella. Hämmentynyt oli myös keskustan Timo Lehtovuori, joka arveli, etteivät niin kansalaiset kuin valtuutetutkaan tiedä eroa.

–Tässä ei nyt tiedä, kumpaa mallia kannattaisi, koska jos kannattaa toista, ei kuitenkaan tiedä, onko toinen kuitenkin parempi, hän puntaroi.

Valtuutetut olisivat halunneet tietää myös eri mallien kustannuseroista. Siihen ei kuitenkaan saatu virkamiehiltä selkeää vastausta. Perusturvajohtaja Eveliina Kiiski tyytyi omassa puheenvuorossaan toteamaan ainoastaan, että väestövastuumalli on joka tapauksessa poistumassa ja tilalle täytyy löytää joku toinen.

–Keskeistä on, että listamalli ei hirveän paljon eroa väestövastuumallista, hän yritti vakuutella turhaan.

Lopulta Timo Lehtovuori teki muutosehdotuksen, jossa hyväksyttäisiin kunnanhallituksen alkuperäisestä ehdotuksesta ainoastaan kuntayhtymän talousarvio ja jätettäisiin pois tiimi- tai listausmallin hyväksyminen. Lehtovuoren esitystä kannatti kokoomuksen Aarno Toivonen. Äänestyksessä Lehtovuoren esityksen kannalla olivat kaikki muut paitsi keskustan Markku Autio ja Rauno Kajander.