Auran kirkon ulkokuori ehostuu

0
Auran kirkon maalausurakoitsija Eero Uusitalo ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Matti Leppäkoski kirkon seinustalla, joka on jo saanut uutta väriä pintaansa.

AURA. Auran kirkon ulkomaalaus valmistuu elokuun aikana sillä edellytyksellä, että maalaussäät ovat suosiolliset. Alkukesästä aloitettuja töitä on tähän asti jouduttu tekemään vähemmän vakaiden maalausilmojen vallitessa.
–Töitä on täytynyt tehdä jonkin verran öiseen aikaan. Pahoittelut, jos öinen melu on häirinnyt kirkon lähellä asuvia, sanoo Rakennusliike Auralainen Oy:n yrittäjä Eero Uusitalo.
Tähän mennessä kirkon peltikatto on maalattu kokonaan sekä kellotapulin kupolin peltiosuus. Tapulin kuparinen ”sipuli” ei maalia kaipaa. Ulkoseinien maalaus on parhaillaan menossa.
Mihinkään järin yllättävään urakoitsija ei ole yli 200-vuotiaan kirkon maalauksessa törmännyt. Joitakin vanhoja puuosia on jouduttu uusimaan ja kunnostamaan vanhan mallin mukaisesti.
–Olemme käyttäneet paikallisia toimijoita ja puusepäntaitoa esimerkiksi joidenkin puuruusukkeiden uusimisessa, Uusitalo sanoo.
Museovirasto ja arkkitehtitoimisto, LPR-arkkitehdit, ovat olleet maalaushankkeessa vahvasti mukana alusta alkaen omalla asiantuntemuksellaan.

Aavistuksen aiempaa vaaleampi

Kiinteistötoimikuntaan kuuluva kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Matti Leppäkoski kertoo, että Auran kirkko maalattiin edellisen kerran vuonna 2004.
–Järkevä uusimisajankohta on mielestäni jo ohitettu. Siksi joudutaan vaihtamaan 200-vuotisia puuosia uusiin. Näin on menetetty alkuperäistä rakennusosaa. Seurakuntalaisetkin olivat pistäneet kirkon huonon maalipinnan merkille. Samoin katto oli jo päässyt aika heikkoon kuntoon, Leppäkoski tuumaa.
Seiniin on sivelty pellavaöljymaalia. Värisävy on hieman vanhaa pintaa vaaleampi, kuten kirkkovaltuusto edellisessä kokouksessa yksimielisesti päätti.
Leppäkosken mukaan kirkon pitkään suunniteltu remontointi on aikomus saada mahdollisimman pitkälle kuluvan vuoden aikana.
–Seuraavaksi uusitaan kirkon sähköistys, joka on peräisin 1950-luvulta. Samalla parannetaan hautausmaan valaistusta ajanmukaiseksi. Se on myös turvallisuustekijä.
Kohennusta tehdään myös kirkon esteettömyyteen. Kulmasisäänkulkuun rakennetaan pyörätuoliluiska, joka korvaa nykyiset betonirappuset. Kirkon sisätiloihin rakennetaan esteetön WC.
–Rapistuneet ulko-ovet kunnostetaan myöhemmin, Leppäkoski sanoo.

Seurakuntaliitos lähestyy

Auran seurakunta yhdistyy Liedon seurakuntaan ensi vuoden alussa. Leppäkosken tietojen mukaan kirkkovaltuustot pitävät yhteisen kokouksen elokuun lopussa.
Ensi vuoden alussa toimikautensa aloittavaan Liedon 27-jäseniseen uuteen kirkkovaltuustoon menee Auran nykyisestä kirkkovaltuustosta kuusi viime vaaleissa korkeimman vertausluvun saanutta luottamushenkilöä.
–Kirkkovaltuusto puolestaan valitsee uuden kirkkoneuvoston.
Leppäkoski harmittelee seurakuntaliitosta, johon ei hänen mielestään ollut mitään taloudellista perustetta. Seurakunnalla on rahavaroja, joilla kirkkoremonttiakin rahoitetaan.
Auran kirkkovaltuusto ei liitosta kannattanut, mutta Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli ja viime kädessä Kirkkohallitus olivat toista mieltä.
–Ei se demokratian kannalta ihan oikein mennyt. Varsinais-Suomessa on edelleen seitsemän Auraa pienempää seurakuntaa, Leppäkoski muistuttaa.