Kesäpäivä valtasi Kosken

0
Harrasteautot olivat Kesäpäivän vetonaula niin kuin Kohauksessakin. Kuva: Simo Päivärinta.

KOSKI. Lauantaina järjestetty Kesäpäivä Koskella oli mukaelma perinteisestä Kosken Kohauksesta. Järjestäjiä oli vähemmän, samoin ohjelmaa.
Katukuvassa supistettu tapahtuma näkyi harvakseltaan vaeltaneina ihmisinä ja myyjinä. Toisaalta ne ihmiset, jotka olivat lähteneet liikkeelle, tuntuivat tekevän mielellään ostoksia ja pysähtyvän esimerkiksi Kahviaittaan vohveleille.
Suurin karnevaalihumu vaikutti tällä kertaa siirtyneen Lounas & Bar Akselin takakonttikirppikselle. Akselin pihalla oli mahdollisuus myös ihmetellä Crane Divisionin nostureita.
Pirjo Tuittu kierteli takakonttikirppistä, mutta ostettavaa ei tällä kertaa löytynyt. Keskustan jäätelökioskilta sentään löytyi maittavia jätskipalloja. Torin hiljaisuus pisti jäätelöstä nauttineen Tuitun mietteliääksi.
–Olisi voinut ajatella, että torilla olisi enemmän myyjiä, mutta kaikki on vähän erilaista tänä vuonna. En ihan mielellään kovin suureen tilaisuuteen lähtisikään, sillä kyllä se korona hiukan pelottaa, varsinkin, kun olen lukenut, että tauti taas leviää.

Kävijäennätys rikkoutui

Ravintola Karassa Kohauksen välivuosi näkyi yllättävällä tavalla. Perjantaina esiintynyt Portion Boys rikkoi yleisöennätyksen, sillä lippuja myytiin 650. Lauantain lippusaldo oli niin ikään hieno 360.
–Tämä asettaa paineita ensi vuoteen. Minulla on tapana ajatella, että aina täytyy pistää paremmaksi, mutta onneksi tässä on vuosi aikaa miettiä, miten tästä voi pistää paremmaksi, Karan Tanja Leino myhäili onnellisena.
Kohauksen välivuosi ja Karan ennätysviikonloppu pistävät Leinon miettimään, miten festaritunnelmissa olevien ihmisten turvallisuutta voidaan jatkossa parantaa. Onneksi turvallisuuskysymyksiinkin on vuosi aikaa etsiä vastauksia.
Vaikka illalla hulinaa riitti, lauantaipäivällä Karan ympäristössä oli rauhallista. Ohikulkijoiden huomio kiinnittyi Kimmon Vihanneksen mansikoihin ja herneisiin. Katariina, Kasperi ja Marjo Kunnia totesivat ostosten olevan heti herkuteltavissa, säilöntämarjaa lauantaina ei ollut tarjolla.
–Tapahtuma on pienempi ja siinä mielessä ihmisiäkin on vähemmän, mutta Koskella on perinteisesti lähdetty liikkeelle, kun jotain järjestetään. Torille ihmiset uskaltavat tulla, sillä silloin ollaan turvallisesti ulkona, Marjo Kunnia luonnehti.

Harrasteautot hurmasivat

Harrasteautojen kokoontuminen oli lauantaina järjestetyn Kesäpäivä Koskella -tapahtuman yksi kiinnostavimmista vetonauloista.
–Ne ovat niin harvinaisia, niitä ei joka päivä täällä katsella. Ja monet niistä ovat muutenkin niin vähän aikaa ajossa, kuukausiko se on, kun museoautoilla saa ajaa vuodessa, Maarit Mäki, Maila Vaparanta ja Raili Pelto-Lampola tuumailivat.
Naiset seurasivat kulkuetta Kahviaitan pihalta. Heillä oli kahvittelu mielessä, kunhan autot on ensin nähty.
Kohauksen ”välivuosi” näkyi harrasteautojen määrässä. Vielä viime vuonna Kosken keskustan läpi huristeli pitkälle toista sataa autoa, mutta nyt letkaan liittyi vain nelisenkymmentä biiliä ja yksi moottoripyörä.
Mirka Wappula, Onni Kullanmäki ja Mila Kullanmäki huristelivat letkassa Nuortentalon kentälle Suomessa vuonna -79 valmistetulla Saabilla. Auton omistaa Onni Kullanmäen isä.
Oranssi Saab 96 on ikuisuusprojekti, jossa on aina jotakin laiteltavaa. Ei kuitenkaan mitään niin oleellista, että katsastusinsinööri löytäisi huomautettavaa.
–Eilen tähän saatiin kahden vuoden leima, Kullanmäki kehaisee.
Veljeskatras saa ajella autolla kukin vuorollaan, mutta Onnin mielessä on kytenyt orastava haave omasta harrasteautosta.
–Meidän perheessämme kaikilla on ollut Saab. Saabismi on sairaus, sanotaan, Kullanmäki virnistää.
Kullanmäki ja hänen puolisonsa Wappulan autoiluja rajoittaa tällä hetkellä se, että 11 kuukautta vanhan Milan turvaistuinta ei saa kiinnitettyä Saabiin.